118
I. Muoto-oppi.
C. Ranunculaceae-heimoon kuuluvilla ja niiden lähisukuisilla kasveilla ei ole jännevälijälttä, ja jännejälsi lakkaa toimimasta niin pian kuin ensi-ikäinen putkilo- ja siiviläosa ovat valmiit. Luonteenomaiset jälsisolut näkyvät selvästi poikkileikkauksessa, mutta ne eivät enää toimi (kuva 131). Johtojännettä voi sanoa avoimeksi, mutta todellisuudessa se on yhtä suljettu kuin yksisirkkaisten johtojänteet.
Jällen toiminnan aiheuttama uusien solujen syntyminen vaikuttaa ensi-ikäiseen kuoreen. Paine varren keskustasta päin puristaa kokoon sen solut, niin että ne varren poikkileikkauksessa näyttävät jonkin verran tangentin suuntaan venyneiltä. Tämän paineen johdosta alkavat kuoren solut jakautua monin paikoin, niin että kuori yhä laajenee. Myös jälsirenkaan solujen luku lisääntyy jälsirenkaan työntyessä oman toimintansa vuoksi varren kehään päin ja sen yhä laajetessa, jolloin sen solujen koko kuitenkin pysyy muuttumattomana.
Puukasvien varren rakenne ja kehitys ensimmäisenä elinvuotena ovat samanlaiset kuin edelläselitetyillä ruohokasveilla. Viimeksimainittujen maanpäällinen varsi kuolee kasvukauden päättyessä, mutta puukasvien elää yli talven. Tämä erilaisuus ei voi johtua yksistään puutumisesta, sillä, kuten tiedämme, ruohokasvienkin varsissa on puutuneita osia, vaan sen täytyy johtua muista, lähemmin tuntemattomista ominaisuuksista. Nämä ovat kuitenkin jollakin tavoin yhteydessä puutumiseen, mikä ilmenee siitä yleisesti tunnetusta ilmiöstä, että arkojen puukasvien (esim. hedelmäpuiden) versot, jotka epäsuotuisana kesänä eivät ole ennättäneet normaalisti puutua, paleltuvat talvella helposti.
Normaaleissa olosuhteissa puukasvien jälsi jatkaa toimintaansa vuoden toisensa perästä. Kaikkea sitä, minkä jälsi muodostaa varren keskustaan päin, sanotaan riippumatta siitä, onko se johtojänteiden putkilo-osan tai ydinsäteiden kaltaista, yhteisellä nimellä puuksi; puhekielessä sisällytetään siihen myös ydin. Kaikkea jällen ulospäin muodostamaa solukkoa sanotaan nilaksi eli toisikäiseksi kuoreksi. Jällen toiminnan silmiinpistävin tulos on puu.
Puu. Sen muodostavat kuten johtojänteiden putkilo-osankin
a. Putkilot ja vesisolut (kuva 157, A, B). Ensinmainitut ovat huokos- tai verkkoputkiloita; vesisolut vastaavanlaisia. Havupuiden toisikäisessä puussa ei ole lainkaan putkiloita, vaan siinä on vain rengashuokosellisia vesisoluja (kuva 157, E) säännöllisissä, sätetttäisissä riveissä. Kaikki nämä ovat vettä johtavia elimiä; varsin paksujen, puutuneiden
