124
I. Muoto-oppi.
(Holzfarbstoff, Xylochrom) vaikutuksesta joskus tummempi, erittäin selvästi eeben- eli kivipuulla (Diospyros), kampeche- eli sinipuulla (Haematoxylon campechiantum), punapuulla (Caesalpinia echinata ja brasiliensis). Vielä voi siihen laskeutua pihkaa (mänty). Sydänpuussa on veden liike lakannut.
Vuosilustojen luvusta voi yleensä päättää puun iän; kuitenkin on otettava huomioon, että yhtenä kasvukautena voi syntyä kaksikin lustoa, jos epäsuotuisten olosuhteiden (hallan, toukkien syömisen j. n. e.) takia puu varistaa lehtensä ja nämä sittemmin puhkeavat uudestaan samana kesänä.
Puun muodostuminen sellaisena, jollaisena se ilmenee vuosilustoissa, on suuresti riippuvainen ilmasto- ja paikallisista olosuhteista. Niinpä voidaan saada suolla kituen kasvanut ja varsin kapeita vuosilustoja muodostanut mänty voimakkaasti kasvamaan kuivattamalla maa. Samankaltaisesta tapauksesta on kuva 162.
Säteittäinen l. säteen suuntainen leikkaus. Männyn puussa (kuva 159, B) näkyy peräkkäisten vuosilustojen jyrkkä raja, pitkään suippopäiset vesisolut ja kohtisuoraan näitä vastaan kulkevat ydinsäteet; myös näkyy halkaistu pihkatiehyt, samoin osa sitä ympäröivistä soluista. Kuva 163 näyttää vahvemmin suurennettuna palasen jällen läpi kulkevaa säteittäistä leikkausta. Tammen puun leikkauksessa (kuva 160, B) näkyy kevätpuun laajoja ja kesäpuun
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 162. Vuosilustojen erilaisuus eri olosuhteissa. Osa erään amerikkalaisen havupuun puun poikkileikkausta. A:lla merkitty puun osa oli muodostunut puun ollessa toisten, suurempien puiden varjostamana. Näiden kaatamisen jälkeen alkoi erittäin nopea kasvu B.