154
II. Oppi kasvien elontoiminnoista.
ottamaan sitä ilmasta ja käyttämään sitä hyväkseen. Tähän hiilihapon ottoon on yhdistynyt hapen erittyminen.
 |
Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 183. Kasvi luovuttaa happea valossa.
Nämä suhteet voidaan tehdä havainnollisiksi eri tavoilla. Voi menetellä seuraavasti (kuva 183): Pienen vesikasvin — esim. kanadalaisen vesiruton, joka meilläkin on levinnyt muutamiin sisäjärviin — oksa on leikattu poikki ja ripustettu latva alaspäin lieriönmuotoiseen lasiastiaan C, joka on täynnä vettä. Oksan poikkileikatun tyven yläpuolelle on asetettu myös vedellä täytetty, yläpäästään umpinainen lasiputki B. Koko laite sijoitetaan mieluimmin auringonvaloon. Silloin saattaa nähdä poikkileikkauspinnasta kohoavan virtanaan pieniä kaasukuplia, jotka keräytyvät putken yläpäähän S; ja kun kaasua on keräytynyt kylliksi, saattaa osoittaa, että siinä on runsaasti happea: putkeen pistetty hehkuva puutikku leimahtaa liekkiin. Koe onnistuu parhaiten, jos lasiputkella on puhallettu ilmaa lasilieriössä olevaan veteen, jonka hiilihaponpitoisuus tämän johdosta lisääntyy. — Tarkkoja mittauksia voidaan tehdä seuraavalla tavalla: Toisesta päästään suljettuun putkeen, johon on merkitty kuutiosenttimetriasteet ja niiden osia, asetetaan muutamia lehtiä (kuva 184). Putken avonainen pää lasketaan elohopeaan, jota imeytyy putkeen vähän matkaa, aina a:han asti. Täten lehdet ovat suljettuina tietyn suuruiseen ilmatilaan. Sitten johdetaan hiilihappokoneesta muutamia kuutiosenttimetrejä hiilihappoa putkeen. Elohopea laskee putkessa b:hen. Asteikon avulla voi laskea, kuinka paljon hiilihappoa putkessa nyt on. Kojeen annetaan seistä valossa muutamia tunteja. Niiden kuluttua huomataan, että kaasumäärä putkessa on jokseenkin muuttumaton. Silloin voidaan kaliumhydraatilla näyttää, että hiilihappo on osaksi
