Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/191

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

II. Oppi kasvien elontoiminnoista.

177

Toiset loiset saavat aikaan suurempia tahi vähäisempiä sairaalloisia häiriöitä. Nokisienet hävittävät kokonaan viljan siemenet. Exoascus saa aikaan runsaan oksien kehittymisen koivuissa (tuulenpesät). Toiset sienet aiheuttavat omituisia pahkamaisia äkämiä. Monet bakteerit saavat aikaan tauteja (pernarutto, tuberkuloosi, kurkkumätä y. m.). Cuscuta Trifolii hävittää apilapeltoja imien taimet tyhjiksi ja tappaen ne.

Loiskasvien vahingollinen vaikutus isäntäänsä johtuu osaksi siitä, että ne käyttävät hyväkseen tämän ravinnon, osaksi siitä, että ne hävittävät sen elävät solukot, sekä vihdoin osaksi siitä, että ne muodostavat hajaantumistuloksia, jotka ovat isännälle myrkyllisiä.

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 196. Albugo candida. Sieni m, joka loisii Lepidium sativumin ytimessä ja tunkee imurihmoja sen soluihin z.

7. Puoliloisiksi (Halbparasit) sanotaan kasveja, jotka ottavat osan ravinnostaan toisista kasveista, mutta sen ohella muodostavat vihreissä lehdissään orgaanisia aineita yhteyttämällä hiilihappoa. Tällaisia ovat monet Scrophulariaceae-heimon kasvit (Rhinanthus, Euphrasia, Pedicularis, Melampyrum). Ei mikään näiden ulkomuodossa osoita, että ne tarvitsisivat toisenlaista ravintoa kuin muut vihreät kasvit, mutta niitä ei voi viljellä tavallisessa puutarhamullassa. Ne elävät nimittäin loisina toisilla kasveilla (heinillä y. m.), joiden juuriin ne kiinnittyvät omituisilla imunystyröillä ottaen niistä etupäässä vettä ja epäorgaanisia suoloja (kuvat 197, 198). Viscum elää Keski-Euroopassa hedelmäpuiden oksilla (kuva 199) työntäen imujuurensa niiden jälteen.

C. 8. Hyönteissyöjät. Omituisella tavalla hankkivat muutamat kasvit itselleen elimellistä ravintoa pyydystämällä hyönteisiä. Tätä varten ovat niiden lehdet erikoisesti muodostuneet pyyntikuopiksi tahi pyydyksiksi, jotka suorittavat liikkeitä.

Pyyntikuoppiin joutuvat hyönteiset ilman aktiivista toimintaa kasvin puolelta. Sellaisia ovat Itä-Intiassa kasvavan Nepentheksen lehtikannut (kuva 200), joihin hyönteiset ryömiessään luiskahtavat (kansi ei painu kiinni). Kannujen pohjalla on vettä, joka on osittain erittynyt kasvista, osittain on sadevettä. Tähän nesteeseen hyön-

Kasvioppi 12