II. Oppi kasvien elontoiminnoista.
189
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 212. Rukiin oljen päivittäinen kasvuviiva. Vaakasuoraan suuntaan on merkitty tunnit, pystysuorassa taas ilmaistaan kasvu millimetreissä. Kuvasta näkyy, ettei nopein kasvaminen satu pimeimmäksi ajaksi, keskiyöksi, vaan tuntuvasti myöhempään, ja samoin, ettei hitain kasvaminen tapahdu keskipäivällä, vaan useita tunteja sen jälkeen. Valo ja pimeys eivät siis vaikuta tuokiossa, vaan vaativat aikaa saadakseen vaikutuksensa tuntumaan, mutta tätä vaikutusta jatkuu sen sijaan jonkun aikaa. Kauimpana vasemmalla näkyy, että kasvu päivällä vallinneen valon vaikutuksesta aluksi pimeän tullen vähenee. Enemmän oikealla näkyy taas, kuinka pimeän kasvua edistävä vaikutus tuntuu vielä klo 5 ap., j. n. e. Tästä saamme esimerkkejä jälkivaikutuksesta.
ja lämmössä. On siitä syystä luonnollista, että noita palautuvia muutoksia vastaavat jaksoittaiset vaihtelut kasvien kasvussa (90 §). Omituista kyllä eivät nuo jaksoittaiset vaihtelut kuitenkaan yksinkertaisesti mukaudu kulloinkin vallitseviin ulkonaisiin vaikutuksiin. Päinvastoin elonilmiöt jonkin aikaa noudattavat kasville normaalisten ulkonaisten olosuhteiden määräämää jaksollisuutta, johon kasvit ovat ikään kuin tottuneet, niin että nuo ilmiöt jatkuvat lyhyemmän tai pitemmän aikaa muuttumattomina vanhaan tapaan, kokonaan riippumatta ulkonaisista muutoksista, vieläpä vaikka ulkonaiset olosuhteet muuttuisivat alkujaan vallinneille vastakkaisiksi. Kasvun yöllistä kiihtymistä, jota on erittäinkin keskiyön jälkeen huomattavissa kasvuviivan nousemisesta, ja taas toiselta puolen sen hidastumista erityisesti päivällä keskipäivän jälkeen voi esimerkiksi vielä kauan aikaa havaita kestävässä pimeässä ja muuttumattomassa lämmössä. Niinpä osoitti Helianthus tuberosus tuollaisten olosuhteiden vallitessa säännöllistä