Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/222

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

208

II. Oppi kasvien elontoiminnoista.

jokainen lihas tietyllä tavallaan, s. o. vetäytyen kokoon, kun sen liikehermoa ärsytetään samoilla ärsykkeillä, jotka aiheuttavat tuntokasvin liikkeet. Toinen eläinkunnan ja tuntokasvin merkillinen yhtäläisyys on, niinkuin jo ennen (siv. 134) mainittiin, että viimeksimainitun herkkyys voidaan kumota eetteri- ja kloroformihöyryillä, siis samoilla aineilla, joita käytetään kirurgisissa leikkauksissa saattamaan ihminen tunnottomaksi. Yhtäläisyyttä on vielä se, että ärsytys johtuu paikasta toiseen. Juuri äsken mainittiin, että lehtiruodin ärsytys aiheuttaa lehdyköiden painautumisen toisiaan vasten, mutta myös päinvastoin viimeksimainittujen riittävän voimakas ärsytys johtuu lehtiruodin kautta ensimmäisen asteen niveleen, niin että koko lehti laskeutuu.

Voidaan osoittaa, että ärsytys johtuu edelleen johtojänteitä myöten. Ensimmäisen luokan nivelen ja lehtiruodin kautta kulkee neljä kaksinilaista johtojännettä, yksi niiden yläosassa, yksi alaosassa ja kummallakin sivulla yksi. Jokainen niistä kulkee tiettyyn toisen luokan ruotiin. Mitä tahansa noista johtojänteistä voi ärsyttää pistämällä hienon neulan niveleen. Silloin reagoi, kuten jo on sanottu, koko nivel taipuen alaspäin. Myös lehdykät reagoivat painautuen vastakkain, mutta kaikki lehdykät eivät reagoi, vaan ainoastaan sen toisen luokan ruodin lehdykät, jonka johtojännettä on ärsytetty. Näin voi siis mielivaltaisesti saada halunsa mukaan minkä toisen luokan ruodin lehdykät tahansa painautumaan toisiaan vasten. Näin on laita, jos ärsytetään ensimmäisen luokan niveltä. Mutta mitä tapahtuu jotakin toisen luokan ruotia ärsytettäessä? Jos johdetaan lyhyen osan läpi sen keskikohdalta sekunnin kestävä sähkövirta, ärsytys jatkuu kumpaankin suuntaan. Ensiksi ärsyttyneen ruodin lehdykät painautuvat toisiaan vasten, toiseksi ensi luokan nivel taipuu alaspäin. Mutta reaktio ei lopu tähän. Jos neljästä toisen luokan ruodista 1, 2, 3, 4 on ärsytetty 1:stä, painautuvat kolmanneksi 2:sen lehdykät vastakkain. Jos taas on ärsytetty 2:sta, painautuvat reaktion kolmannessa vaiheessa 1:sen ja 3:nnen lehdykät vastakkain (kuva 233).

Tämä ilmiö tuntuu olevan eläin- ja ihmisruumiin heijastusliikkeitä (refleksiliikkeitä) vastaava ilmiö. Jos pistää neulalla käteen, saa keskuselin erään hermon välityksellä siitä tiedon ja antaa toista hermoa myöten käsivarren lihaksille käskyn suorittaa liikkeen, joka vetää käden pois. Sen keskuselimen, jossa ulkoa tuleva ärsytys muuntuu ulospäin johtuvaksi, muodostaa tuntokasvilla ensi luokan nivel, ja samoin kuin hyönteisillä on tällä kasvillakin useita pieniä keskuselimiä.