II. Oppi kasvien elontoiminnoista.
213
minen ja laajeneminen. Tässä tapauksessa voi syystä puhua sykinnästä; samanlainen, joskin äärimmäisen heikko ilmiö on todettu myös muissa kasveissa. Tämän elonilmiön merkitys on vielä aivan hämärä.
103 §. Lisääntymisestä yleensä. Uusi elävä yksilö syntyy ennestään elävistä. Itsestäänsyntymistä (generatio spontanea), s. o. kasvin tahi eläimen muodostumista suorastaan elottomista aineista, ei tunneta. Ennen otaksuttiin, että sekä eläimet että kasvit saattoivat syntyä itsestään, jopa että niitä voitiin keinotekoisella tavalla valmistaakin kuten kemiallisia yhdistyksiä. Kokemus osoitti kyllä, ettei tämä pitänyt paikkaansa korkeampiin eläimiin eikä kasveihin nähden, joita voi tarkkaan pitää silmällä, mutta kauan uskottiin itsestäänsyntymistä esiintyvän likoeläimillä, bakteereilla ja muilla pikkueliöillä, joita oli vaikeampi tarkata ja jotka näyttivät muodostuvan itsestään. Tarkat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että nämäkin, samoin kuin korkeammat eliöt, aina polveutuvat kaltaisistaan vanhemmista. Kerran on alkusynnyn kuitenkin täytynyt tapahtua, silloin, kun ensimmäiset elävät olennot kehittyivät maan päälle, mutta siitä tiede ei tiedä mitään.
Lisääntymisellä sanan laveimmassa merkityksessä tarkoitetaan uusien yksilöiden syntyä. Erotetaan suvullinen ja suvuton lisääntyminen.
Suvullisessa lisääntymisessä (geschlechtliche Fortpflanzung) syntyy kahden solun alkuliman yhteensulautumisesta uuden eliön aihos, jolla on kyky jatkaa kehitystään, jota vastoin kummallakaan yhtyvällä solulla (sukusolut, Sexualzelle) yksin ei sitä kykyä ole. Niitä elimiä, joissa sukusolut syntyvät, sanotaan sukuelimiksi (Sexualorgan).
Suvuttomassa lisääntymisessä (ungeschlechtliche Fortpflanzung) emokasvin irtautuneet osat kehittyvät uusiksi yksilöiksi ilman tuollaista edelläkäypää yhteensulautumista.
104 §. Suvuton lisääntyminen. Yksinkertaisin muoto suvutonta lisääntymistä tavataan bakteereilla ja useilla muilla yksisoluisilla eliöillä. Solu jakautuu, se lakkaa olemasta sellaisenaan, mutta sijaan syntyy kaksi samanlaista yksilöä. Tästä lisääntymistavasta tuskin eroaa se, joka tapahtuu silloin, kun rihmamainen monisoluinen levä katkeaa useaksi palaseksi, fragmentiksi. Kun Saccharomyces-solu