Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/230

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

216

II. Oppi kasvien elontoiminnoista.

yhteen, kuten saman lajin eri rodut, saman suvun lajit, harvemmin eri sukuihin kuuluvat kasvit. Näitä menettelytapoja käytetään n. s. jalostamisessa (Veredelung). Nuoren omenapuun runkoon, joka ehkä tuottaisi huonoja hedelmiä (villirunko, Wildling), oksastetaan hienomman omenarodun oksa (jalosteoksa, jaloverso, Edelreis). Tästä saadaan silloin puu, joka varmasti antaa hyviä hedelmiä. Metsäruusun runkoon silmikoidaan sellaisen ruusun silmu (jalo[ste]silmu, Edelauge), jonka kukat ovat kerrotut, j. n. e.

105 §. Suvullinen lisääntyminen. Jos aluksi rajoitumme alhaisimpiin kryptogaameihin, voimme niillä erottaa tätä monta muotoa. Yksinkertaisin on se, jolloin yhteen sulautuvien alkulimojen välillä ei voi huomata mitään eroa. Tällaista hedelmöitymistä sanotaan yhtäläissiitokseksi, isogamiaksi. Yhtyviä alkulimoja sanotaan gameeteiksi, soluja, joissa ne syntyvät, gametangioiksi, niiden yhtymisestä muodostunutta kappaletta yhtymäitiöksi (Zygote, Zygospore). Esimerkin tästä tarjoaa Ulothrix-niminen levä (kuva 255, DK). Sen soluissa syntyy tietyissä olosuhteissa muodostumia, jotka muistuttavat ennen kuvattuja parveiluitiöitä, mutta ne ovat näitä pienempiä ja niissä on ainoastaan kaksi värekarvaa. Ne uiskentelevat sinne tänne ja sulautuvat jonkin ajan kuluttua kaksittain yhteen pyöreäksi yhtymäitiöksi, joka oman seinän ympäröimänä kasvaa jonkin verran ja lepää sitten aikansa. Yhtymäitiö ei suorastaan kasva uudeksi Ulothrix-rihmaksi, vaan sen sisällys jakaantuu ensin muutamiksi parveiluitiöiksi ja vasta nämä kasvavat uusiksi rihmoiksi. Toisilla levillä on molempien gameettien välillä huomattavissa jonkinlainen ero. Toinen on isompi ja ikään kuin vastaanottaa pienemmän itseensä. Spirogyralla (kuva 87) on molempien yhtyvien solujen sisällys samanlaista, mutta se erilaisuus kuitenkin on olemassa, että toisen solun sisällys on liikkuvaa, toisen liikkumatonta. Liikkumatonta, vastaanottavaa solua pidetään naarassoluna, liikkuva on koirassolu. Koirassolu hedelmöittää naarassolun, ja tämä kehittyy yhtymäitiöksi.

Lisääntymisen toiselle päämuodolle eli munasiitokselle (Oogamie), joka on eliömaailmassa suvullisen lisääntymisen yleisin muoto, on ominaista, että koiras- ja naarassolun ero on täysin selvä. Verraten yksinkertainen munasiitoksen muoto esiintyy useilla sekovartisilla kasveilla. Naaras- eli munasolu on paljas, liikkumaton, muodoltaan enemmän tai vähemmän pyöristynyt solu, joka on monta vertaa suurempi kuin koirassolu, siittiö eli spermatotsooidi, joka sekin on paljas,