Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/232

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

218

II. Oppi kasvien elontoiminnoista.

pullomaiset naaraselimet, munapesäkkeet (Archegonium), joissa on munasolu, ja rakkomaiset koiraselimet, siittiöpesäkkeet (Antheridium), joissa muodostuu lukuisia siittiöitä. Viimeksimainitut ovat liikkuvia ja uivat sade- ja kastepisaroiden kautta munapesäkkeelle. Yksi niistä tunkeutuu munasoluun; syntyy alkio, ja tämä kasvaa vähitellen täydelliseksi taimeksi juurineen, varsineen ja lehtineen. Pieni alkeisvarsikko, josta alkio ottaa ensimmäisen ravintonsa, kuolee ennen pitkää, niin ettei siitä näy jälkeäkään, mutta sanajalan taimi ravitsee itse itsensä, ja sen lehtiin muodostuu aikanaan taasen uusia itiöitä. Sanajalan elämässä voidaan siis erottaa kaksi toisistaan jyrkästi poikkeavaa sukupolvea: 1) alkeisvarsikko ja 2) lehtiä kantava kasvi, jotka kumpikin elävät täydellisesti itsenäistä elämää ja vuorottelevat säännöllisesti. Tätä ilmiötä sanotaan sukupolvenvuorotteluksi (Generationswechsel).

Munasolun hedelmöityessä kromosomien lukumäärä kaksinkertaistuu ja pysyy muuttumattomana alkiossa ja lehtiä kantavassa kasvissa aina itiömuodostukseen saakka. Silloin tapahtuu reduktsionijako, ja itiöissä sekä niistä syntyneissä alkeisvarsikoissa, siis myös munasolussa ja siittiössä, on kromisomiluku puolet entiseen verraten. Toisessa polvessa, siinä, joka kantaa sukuelimet, on siis kromosomeja vain puolet siitä mitä toisessa. Suvutonta sukupolvea sanotaan diploidiseksi, suvullista haploidiseksi.

Toisin käy kehitys sammalilla. Niilläkin on oleellisesti samanlaiset muna- ja siittiöpesäkkeet kuin sanikkaisilla. Ne ovat lehdellisessä sammalessa. Munasolun hedelmöitymisen tuloksena on varrellinen, uurnamainen itiöpesäke, jossa itiöt muodostuvat. Näistä lehdellinen kasvi kehittyy. Tämä siis on haploidinen polvi, itiöpesäkkeen ollessa diploidinen.

Kukkakasvien sukuosina ovat kukan osat; emit ovat naaraselimiä, heteet koiraselimiä. Tuloksena munasolun hedelmöitymisestä on alkio, joka on siemenen sisässä ja kasvaa uudeksi kasviksi. Vertaus kryptogaameihin osoittaa, että tällöinkin on kysymyksessä sukupolvenvuorottelu, joka selitetään tuonnempana.

107 §. Perinnöllisyys. Sekasikiöt. Se seikka, että osa kasvista, kuten on laita suvuttomassa lisääntymisessä, voi kehittyä uudeksi itsenäiseksi kasviksi, on itsessään merkillistä, mutta ei kuitenkaan niin merkillistä kuin se, että munasolu, pelkkä alkulimapallo, joka yksikseen on tuomittu tuhoutumaan, hedelmöitymisen vaikutuksesta kasvaa