228
III. Järjestelmällinen katsaus kasvikuntaan.
taan siemenkasveiksi. Siemenen ja itiön ero on se, että itiö on tavallisesti yksisoluinen eikä ole koskaan erilaistunut eri elimiksi, jota vastoin siemenen sisässä on alkio, sikiötilassa oleva kasvi, jossa on elinten aiheita. Siemen on aina kehittynyt siemenaiheesta, mutta itiö-nimitystä käytetään mitä moninaisimmista lisääntymiselimistä, sekä sellaisista, jotka ovat syntyneet suvullisesti, että aivan suvuttomasti muodostuneista.
Sekovartiset ovat rakenteeltaan kasveista alhaisimmat. Niiden kasvullista osaa sanotaan sekovarreksi, se kun useimmissa tapauksissa ei vielä ole erilaistunut varreksi ja lehdiksi. Myös puuttuvat sekovartisilta aina oikeat juuret sekä johtojänteet. Yksinkertaisimmat muodot ovat yksisoluisia, s. o. ne ovat läpi elämänsä yhden ainoan solun muodostamia. Kuitenkin voi useita tällaisia keskenään samanarvoisia soluja liittyä yhdyskunniksi, joissa ei ole tyvellä ja latvalla eroa. Näihin liittyy välittömästi muotoja, joiden monisoluinen kasvullinen osa on solurivien, solulevyjen tai solukappaleiden muodostama ja joissa voi huomata selvän eron latvan ja tyven välillä. Korkeimmalle kehittyneillä levämuodoilla esiintyy lehtisiä varsia (kuvat 6, 269).
Sekovartisten soluissa tavataan joko yksi tai useampiakin solutumia. Muutamissa ei sellaista ole varmasti havaittu. Näiden lisäksi on niissä usein vielä värihiukkasia. Väriaine on osaksi puhdasta lehtivihreää, osaksi lehtivihreän ja muiden väriaineiden seosta, jolloin kasvit näyttävät sinisiltä, nahankeltaisilta, ruskeilta tai punaisilta. Nämä väriaineet ovat tietyissä sukulaisryhmissä tunnusomaisia. Useilta sekovartisilta lehtivihreä puuttuu täydellisesti. Sellaiset kasvit ovat siis joko mädänsyöjiä (mädännäiskasveja) tai loisia.
Suvullista lisääntymistä ei useilla muodoilla ensinkään tapahdu. Toisilla se esiintyy joko yhtäläissiitoksena (Kopulation) tai munasiitoksena (oogame Befruchtung). Paitsi suvullista lisääntymistä tavataan usein vielä suvutonta tietä syntyneitä itiöitä, jotka muodostumistavastaan johtuen ovat joko ulkoitiöitä (Exospore) tai sisäitiöitä (Endospore).
Sekovartisten joukossa tavataan kasvikunnan yksinkertaisimmat muodot, ja kun on syytä otaksua, että ensimmäiset kasvit maan päällä