240
III. Järjestelmällinen katsaus kasvikuntaan.
parveilevat jonkin aikaa emosolun sisässä ja järjestyvät sitten uudeksi verhoksi, joka vapautuu emosolun seinän hajotessa. Suvullinen lisääntyminen parveilusiitossolujen yhtymisestä.
Solut yhtyneet rihmoiksi tai levyiksi. Parveilusoluja; suvullisina soluina joko parveilusiitossoluja tai siittiöitä ja munasoluja.
a) Soluissa vain yksi tuma.
1. Heimo. Ulothricaceae. Haarattomia rihmoja. Parveilusiitossolujen yhtyminen. Ulothrixilla syntyy parveiluitiöpesäkkeissä 1–4 parveiluitiötä, joissa on neljä värekarvaa; parveilusiitossolupesäkkeissä (Gametangium) muodostuu taas 8–32 pienempää, 2:lla värekarvalla uivaa parveilusiitossolua. Yhtymäitiön itäessä syntyy joukko parveiluitiötä, jotka pääsevät vapaiksi ja kasvavat uusiksi rihmoiksi (kuva 255). — Ulothrix. Osaksi kiinnittyneitä, osaksi vapaasti kelluvia. Hyvin yleisiä suolattomassa vedessä.
2. Heimo. Ulvaceae. Sekovarsi yhtenäinen, yksi- tai kaksikerroksinen levy. Parveilusiitossolujen yhtyminen; parveiluitiöitä. — Monostroma, Ulva, suuria, lehtimäisiä
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 255. Ulothrix zonata. A nuori rihma, joka päättyy juurtumahapsisoluun r. B rihmaosa, jonka soluissa muodostuu kaksi parveiluitiötä kussakin. Nämä osaksi ulkona emäsolusta tai jo ulostulleita. C parveiluitiö. D solurihman osa, jossa syntyy parveilusiitossoluja; ne ovat osaksi jo tulleet ulos. E parveilusiitossoluja. F parveilusiitossolut yhtymässä sivuittain; G jo yhtyneinä, kaksi tumaa ja neljä värekarvaa vielä näkyvissä. H värekarvaton yhtymäitiö. J yhtymäitiö lepoajan jälkeen. K yhtymäitiö, jonka sisällys on jakautunut parveiluitiöiksi. (A 300/1, B—K 482/1).