Ilmisiittiöt, Phanerogamae.
347
c. Mykerö (Köpfchen, capitulum, kuva 394, E); lapakko lyhyt, kartiomainen tai leveä, litteähkö, jopa joskus maljamaisesti kovertunut, kukat perättömät. Yksityisten kukkien suojuslehdet puuttuvat joskus. Koko mykerön tyveä ympäröi usein joukko ylälehtiä, jotka muodostavat kehdon. Tämän johdosta kukinto tulee ulkonaisesti yksityisen kukan näköiseksi; sellaista mykeröä sanotaan kehtomykeröksi.
Omituisia mykerömuotoja ovat Ficus- ja Dorstenia-sukujen kukinnot Niiden yhteinen lapakko on maltoinen ja vahvasti laajennut, jälkimmäisellä litteä, edellisellä kovertunut (kuva 467, 4).
d. Sarja (Dolde, umbella): yhteinen lapakko lyhyt, ja kukat, jotka useimmiten ovat kaikki samassa tasossa, siinä kiinni pitkillä perillä. Suojuslehdet civät tavallisesti ole täysilukuiset; ne muodostavat sarjan suojuksen (D).
II. Viuhkomaiset (sympodial, cymös) kukinnot, joiden kukat kehittyvät tyvihakuisesti (basipetal).
a. Kaksihaaraisessa viuhkossa (dichasium) syntyy kukan alla kaksi haaraa, kumpikin oman suojuslehtensä hangasta (kuva 10, D).
b. Yksihaaraisessa viuhkossa (monochasium) lähtee päätekukan alla olevan suojuslehden hangasta vain yksi haara, joka sekin päättyy kukkaan. Yksihaaraista viuhkoa sanotaan samahankaiseksi viuhkoksi eli kiemuraksi (Schraubel, bostryx), kun haarautumissuunta aina pysyy samana (kuva 394, F), ja vuorohankaiseksi viuhkoksi (Wickel, cicinnus), kun haarautumissuunta vaihtuu (kuva 10, B).
Erityinen viuhkomuoto on sykerö (Knäuel), jonka kukat ovat niin
 |
Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 394. Kaavakuvia eri kukinnoista. A terttu. B huiskilo. C tähkä. D sarja. E mykerö. F kiemura.
