Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/414

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

400

III. Järjestelmällinen katsaus kasvikuntaan.

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 441. Lemna, A marto kasvi. B osa kukkivaa kasvia, josta yksi hede ja emin kärki pistävät esiin. ff’’’ kasvullisen osan lehdentapaisia versoja. Vanhempien versojen sivuilla olevat kuopat, joista nuoremmat versot lähtevät, on kuvattu pilkutetuilla viivoilla. f on vanhin, f’’’ nuorin verso. (10/1)

4. Lahko. Liliales.

Kukat täydelliset, säteittäiset, rakenteeltaan yksisirkkaisille ominaisen muotoisia. Hedelmä kolmilokeroinen kota tai marja, joka esiintyy hyvin tyypillisenä. Kupu yleensä värillinen.

Liliales-lahkon kasvit ovat, harvoja poikkeuksia lukkuunottamatta, ruohokasveja, joiden maanalaiset osat usein ovat muodostuneet talvehtiviksi juurakoiksi tai sipuleiksi, jota vastoin useimpien maanpäälliset varret siementen kypsyttyä kuolevat. Ainoastaan yksinkertaisimpien, nähtävästi vanhimpien, heinien näköisten muotojen kukat ovat mukautuneet tuulen pölyytettäviksi ja vähäpätöisiä. Useimmiten kukat ovat suuret, kauniinväriset, joko yksitellen tai yhtyneinä löyhiksi, eri muodoilla hyvin erilaisiksi kukinnoiksi.

1. Heimo. Juncaceae. Heinämäisiä ruohokasveja. Kupu sikiäisalainen, verhomainen, kuiva. Siitepölyhiukkaset yhtyneet neljittäin (kuva 373). Emissä kolme pitkää luottia (kuva 442). Kota. Siemenvalkuaisessa tärkkelystä.

300 lajia. Tuulensuosijoita. Juncus ja Luzula elävät lauhkeissa ja kylmissä vyöhykkeissä. Muutamien Juncus-lajien kukinto sijaitsee näennäisesti

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 442. Luzulan kukka. (6/1)