52
I. Muoto-oppi.
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 62. Levien parveiluitiöitä c, e ja parveilusiitossoluja a, b, d, f. — a, b Acetabularia mediterranea. c, d Botrydium granulatum. e, f Ulothrix zonata.
senä, josta solun ominaisuuksien on katsottava johtuvan, vaikk’emme ainoassakaan tapauksessa voi sanoa, että meillä olisi tyydyttävät tiedot sen kemiallisista ja fysikaalisista ominaisuuksista, joista sen elonilmiöt riippuvat.
34 §. Soluliman liikkeet. Merkillisimpiin ilmiöihin kuuluvat soluliman näkyvät liikkeet. Useissa soluissa voi huomata solulimajänteissä (kuva 60, D) virtauksia suuntaan tai toiseen (kiertoliike, Cirkulation); myös voi seinään liittyvä solulimakerros kokonaisuudessaan pyöriä solussa (pyörimisliike, Rotation), kuten Nitellalla ja Vallisnerialla. Näiden liikkeiden tarkoituksena on nähtävästi aineiden kuljetuksen edistäminen solussa ja siten myös koko kasvissa. Paljailla alkusoluilla, etenkin parveiluitiöillä, parveilusiitossoluilla ja siittiöillä, esiintyy taas värekarvaliike (Zilienbewegung), t. s. ne uivat hienojen, paljaaseen soluun liittyvien solulimasäikeiden, siima- tai värekarvojen (Geissel, Zilie), liikkeiden avulla vilkkaasti vedessä, jossa elävät, samalla pyörien oman akselinsa ympäri (kuva 62). Limasienien limakoissa (Plasmodie) vihdoin tavataan amoebamainen liike, jolloin paljas, ympärykseltään liuskainen alkulimajoukko jatkuvasti muuttaa muotoaan siten, että limakosta tunkeutuu esiin uusia liuskoja, toiset taas vetäytyvät sisään (kuva 63). Täten ne siirtyvät hitaasti alustallaan paikasta toiseen; samalla on limakon sisässä huomattavissa vilkas kiertoliike.
35 §. Solutuma (Zellkern, nucleus) on
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 63. Eteenpäin liikkuva Amoeba, jonka muoto vaihtelee. Lasikirkas pintakerros kulkee aina edellä. Keskessä ja takana on jyväsekäs sisäkerros, jossa tummempi pyörylä on tuma ja vaaleampi solurakko.