Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/7

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu
Ensi painoksen alkulause.

Kun kysymys valtioavun saamisesta E. Strasburgerin teoksen »Lehrbuch der Botanik» suomentamista varten näytti rauenneen, neuvotteli lehtori A. J. Mela kanssani siitä, mikä kasvitieteen oppikirja olisi sopiva suomennettavaksi, jotta suomenkielinen kasvitieteellinen tiedesanasto vakaantuisi, ja sen lisäksi suomenkieliset ylioppilaat yliopistossamme saisivat ensi opintojaan varten sovelletun oppikirjan. Tällöin arvelimme, että K. Prantlin »Lehrbuch der Botanik», josta äskettäin yhdestoista painos, F. Paxin toimittamana, oli ilmestynyt, ja jota usein olin ylioppilaille suositellut, olisi sopiva näihin tarkoituksiin. Lupauduin silloin avustamaan käännöstyötä tekemällä sellaisia korjauksia, lyhennyksiä ja lisäyksiä, jotka kokemukseni perustalla yliopiston opettajana näyttivät toivottavilta yllämainittuja tarkoitusperiä silmällä pitäen.

Varsinainen työ alkoi vuoden 1902 alussa, jolloin ensiksi anatomia otettiin työn alaiseksi. Tässä osassa noudatettiin sangen tarkasti saksankielistä alkuteosta. Mikäli työ edistyi, kävi minulle kuitenkin yhä enemmän ja enemmän selväksi, että minun oli välttämätöntä itsenäisemmin ryhtyä teoksen toimittamiseen. Tähän oli muun muassa syynä tarve saada esitys tässä alustavassa oppikirjassa yhdenmukaiseksi Strasburgerin ja Warmingin oppikirjojen kanssa, joita opintojaan pitemmälle jatkavat ylioppilaat useimmin käyttävät kurssikirjoinaan. Näin syntyikin aiotusta käännöksestä suurimmaksi osaksi sangen itsenäinen teos, niin itsenäinen, kuin voi olla laita, kun on kysymys alkeisoppikirjasta, jonka alalla on joukottain hyviä edeltäjiä. Asiantunteva tarkastaja huomaa kyllä, että useissa kohdin enemmän tai vähemmän tarkasti olen seurannut edeltäjiäni, useimmin Warmingia, jonka oppikirjat mielestäni ovat erinomaisia. Eri osastot suomennettiin ja painettiin sitä myöten, kun ne valmistuivat, joka on ollut syynä moneen sekä asialliseen että muodolliseen epätasaisuuteen.