Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/75

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

B. Oppi kasvien sisärakenteesta.

61

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 76. Kauran (Avena sativa) tärkkelysjyväsiä. A kerrottu jyvänen. B tällaisen jyväksiä. (540/1)

saaneet painua pohjaan ja liettynyt tärkkelys on otettu talteen. Tätä mikroskoopilla tarkastaessa huomaa sen muodostuneen pienistä jyväsistä. Perunan tärkkelysjyväset ovat kuvan 75, A:n kaltaisia: ne ovat munan muotoisia ja muodostuneet selvistä sisäkkäisistä, epäkeskistä keskipistettä ympäröivistä kerroksista. Herneen tärkkelysjyväsissä (kuva 74) kerrokset ovat aivan samakeskiset; sydän ei ole pistemäinen, vaan pitkänomainen. Kaikki tällaiset jyväset ovat yksinkertaisia; poikkeuksina tavataan sellaisia muodostumia kuin kuvassa 75, BD. Kauran tärkkelysjyväset sitä vastoin ovat kerrottuja (zusammengesetzt), muodostuneet lukuisista jyväksistä (Teilkorn), jotka jyväsen musertuessa irtaantuvat toisistaan (kuva 76). Jyväsen muoto, suuruus ja rakenne ovat kullakin kasvilajilla jokseenkin määrätyt, joten esim. eri jauholajeja voi erottaa toisistaan jyväsien laadun perusteella. Tärkkelysjyväset ovat hiilihydraattia, jonka kokoomus on n(C6H10O5). Ne eivät liukene veteen. Lämmin vesi (60°70°) samoin kuin kaliliuos paisuttaa ne liisteriksi. Jodiliuoksesta ne värjääntyvät sinisiksi.

Kaikki nämä jyväset ovat syntyneet elävän kasvin soluissa tärkkelysemissä eli valkohiukkasissa. Kuvassa 77, A ja B, näemme valmiin, epäkeskisesti kerrostuneen jyväsen sen valkohiukkasen vieressä, joka sen on muodostanut, ja muut kuviot esittävät nuorempia kehitysasteita. Käsitämme, että jyvänen on tullut rakenteeltaan epäkeskiseksi muodostuessaan valkohiukkasen kylkeen. Jos jyvänen olisi ollut sen keskustassa, olisi siitä tullut samakeskinen. Kerrottu olisi jyväsestä tullut, jos tärkkelyksen muodostuminen olisi alkanut yhtẃaikaa useammassa kohden valkohiukkasessa.

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 77. Phajus grandifolius. Valkohiukkasia maanpäällisestä mukulasta. A, C, D, E sivulta, B päältä. E on jo vihertävä, välimuoto viherhiukkasiin. Etenkin kuvissa A ja E on selvästi huomattavissa epäkeskisen tärkkelysjyväsen muodostuminen. (540/1)