B. Oppi kasvien sisärakenteesta.
69
| Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 89. Herkkutatti (Boletus edulis). Itiöemän kannan halkileikkaus. Hyyfikudosta. (300/1)
Näistä poikkeava on sienien ja jäkälien hyyfikudos (kuva 89), jossa toisiinsa kietoutuneet, soluriveistä muodostuneet rihmat kasvavat yhdessä.
Tylppysolujen muodostamaa solukkoa sanotaan tylppysolukoksi (Parenchym), suippusolujen muodostamaa suippusolukoksi (Prosenchym).
Solukkoja syntyy silläkin tavoin, että ennen erillään olleiden solujen seinät myöhemmin sulautuvat yhteen muodostaen soluryhmän, joka suuresti muistuttaa solunjakautumisen johdosta muodostunutta solukkoa ja jonka solut sitten kasvavat yhdessä. Tällaista sanotaan, erotukseksi tavallisesta solukosta, valetylpyksi (Pseudoparenchym).
47 §. Solujen keskinäinen yhteys solukoissa. Solukossa solujen yhteinen seinä on aluksi ohut ja hento. Se näyttää ensin yksinkertaiselta levyltä, mutta kun se paksunee, tulee sen keskellä näkyviin kalvo, joka jakaa yhteisen seinän kahteen osaan, jotka näyttävät kuuluvan kumpikin erikseen yhteen naapurisoluista. Tämä keskilevy (Mittellamelle), jota ennen nimitettiin soluväliaineeksi (Intercellularsubstanz), on vain erilaistunut, molempiin soluihin yhteisesti kuuluva seinän osa. Sen muusta seinästä eroavasta kemiallisesta kokoomuksesta (se on pektiiniainetta, ks. siv. 58) johtuu, että liuottamalla sen (typpihapossa ja kaliumkloraatissa, joskus kiehuvassa vedessäkin) voi erottaa solut toisistaan.
Jos samanlaisten solujen yhteisessä seinässä on huokosmuodostumia, sattuvat molempien sivujen huokoset tarkoin toisiinsa (kuva 69).
Useimmiten jää kahden toisiinsa koskettavan huokosontelon väliin ohut seinäosa, sulkukalvo (Schliesshaut), joka erottaa solujen ontelot toisistaan (kuvat 69, 71). Joskus tämä häviää myöhemmin, joten läheiset ontelot joutuvat avoimeen yhteyteen keskenään. Monessa tapauksessa on saatu selville, että läheisten solujen alkulimat ovat erittäin ohuiden solulimajänteiden kautta toistensa yhteydessä. Nämä jänteet (Plasmodesm), jotka ovat selvimmät hyvin paksuissa seinissä,