72
I. Muoto-oppi.
liöitä (Sekretbehälter, kuvat 93, 94). Niiden sisältämä erite on limaa, kumia, pihkaa taikka haihtuvaa öljyä; viimeksimainittu esiintyy hyvin usein pihkansekaisena, n. s. palsamina. Erite on joko ympäröivien solujen hikoilutuotetta tai solujen hajoamisesta syntynyttä muuttumistuotetta. Kasvit eivät luovuta itsestään jähmeitä ulostuksia, kuten eläimet, mutta niiden eritteet ovat usein ilmeisesti ulostusten luontoisia ja ovat ikään kuin syrjään siivottuja.
 |
Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun. |
Kuva 95. Huokosputkilon kehitys.
48 §. Solusulautumat. Kun solun seinästä häviää suuria osia, jolloin useiden solujen ontelot sulautuvat yhteen, muodostuu solusulautumia (Zellfusione). Sellaisia ovat:
1. Putkilot (Gefässe). Ne syntyvät siten (kuva 95), että lukuisia lieriömäisiä, pitkissä riveissä sijaitsevia, ympäröivistä soluista suuremman kokonsa puolesta eroavia soluja sulautuu yhteen. Ensiksi niiden seinä paksunee eri tavoin, ja nämä paksunnukset puutuvat lopulta. Vähitellen solujen väliset seinät häviävät, ja lopuksi häviää myös alkulima. Valmiissa putkilossa on vain vettä ja ilmaa. Elävistä soluista on näin syntynyt uusi muodostuma, joka on kuollut, mutta jolla kasville kokonaisuudessaan on varsin suuri merkitys: putkilot ovat nimittäin kasvin vedenjohtoputkia. Niitä on putkilokasveilla, siis kukkakasveilla ja sanikkaisilla. Seinäpaksunnusten mukaan erotetaan rengas-, kierre-, verkko- ja huokosputkiloita (Ring-, Schrauben, Netz-, Tüpfelgefäss). Jos putkilon sivuseinissä on poikittaisia huokosia säännöllisesti suorissa riveissä toinen toisensa yläpuolella, sitä sanotaan porrasputkiloksi (Treppengefäss). Myös vesisolut eli putkisolut (Tracheide) ovat kuten putkilotkin kuolleita, ilmaa ja vettä sisältäviä, ja
