Siirry sisältöön

Sivu:Kasvitieteen oppikirja (Elfving).djvu/87

Wikiaineistosta
Tämän sivun oikoluvussa oli ongelmia

B. Oppi kasvien sisärakenteesta.

73

niiden seinä on puutunut ja paksuntunut. Kuitenkin ne ovat soluja eivätkä solusulautumia.

2. Siiviläputket (Siebröhre). Nämä ovat muodostuneet pituussuunnassa toisiaan seuraavista pitkistä soluista, joiden poikittaisissa väliseinissä on tiheässä hienoja reikiä. Tällaista seulamaista väliseinää sanotaan siivilälevyksi (Siebplatte, kuva 96, A). Jos väliseinät ovat vinossa, voi niissä olla useitakin siivilälevyjä. Reikien kautta kasvin eri osien valkuaisrikas sisällys muodostaa yhtenäisen kokonaisuuden. Siiviläputkien seinä on selluloosaa. Solutuma häviää niistä varhain. Ne kulkevat rinnakkain putkilojen kanssa. Niiden toiminnasta ei olla täysin selvillä. Niiden runsaan valkuaisainemäärän erusteella otaksutaan, että noiden aineiden kuljetus kasvissa tapahtuisi niissä. Toisaalta on osoitettu, että niiden toiminta tietyissä tapauksissa on samaa kuin eläinruumiin hermojen, s. o. elollisten reaktioiden johtamista ruumiinosasta toiseen.

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 96. Osia kurpitsan (Cucurbita pepo) siiviläputkista. A siivilälevy päältäpäin. B:ssä näkyy kaksi peräkkäistä siiviläputken osaa halkaistuina. s seurasolu (Geleitzelle). u siiviläputken valkuaisenpitoinen sisällys. pr solulimainen seinäpeite. (540/1)

Tässä kohdassa lähdetekstiä on kuva, jota ei ole lisätty sivuun.

Kuva 97. Maitiaisputkia Scorzonera hispanican juuren kuoresta. Pinnansuuntainen leikkaus, hieman suurennettu.