Siirry sisältöön

Sivu:Kiljusen herrasväki partiolaisina 1918.djvu/56

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

54

[s. 54] puettuaan ylleen, näyttämään taitoaan tulen sytyttämisessä.

— Oikean partiolaisen täytyy voida sytyttää tuli kahdella tulitikulla, sanoi isä Kiljunen.

— Eikö saa yhdellä sytyttää? kysyi Luru.

Isä Kiljunen suuttui tästä ja selitti, että sellainen puhe on koiruutta, sillä näillä kahdella tulitikulla tarkoitettiin sitä, ettei saanut käyttää useampaa.

Kiljusen herrasväen pihamaalle kokosivat perheen jäsenet pienen rovion ja ryhtyivät sitä sytyttämään. Isä Kiljunen nouti paperia ja aikoi sytyttää sen avulla, mutta pojat silloin sanoivat, ettei se mitenkään voinut kuulua sääntöihin, koska metsässä ei kasva paperia. Isä Kiljunen nouti silloin tuohta, mutta sitäkään ei äiti Kiljunen pitänyt oikeana tapana, vaan vaati, että tuli oli sytytettävä paljaista tikuista.

Isä Kiljunen sytytti muutamia tikkuja palamaan ja alkoi sitten puhaltaa oikein voimiensa takaa, sillä seurauksella, että tuli sammui aivan kokonaan.

— Tässä on jotain sekavaa, sanoi isä Kiljunen. — Eihän kukaan ihminen kahdella tikulla voi saada palamaan puita. Minun täytyy tehdä muutos partiolaisten sääntöihin, ei tällaisista ole mihinkään.

— Kyllä sääntö on oikea, sanoi äiti, ja minä tiedän, että monta kertaa ihmiset ovat saaneet yhdelläkin tikulla tulen syttymään.

Silloin ne ovat valehdelleet sinulle, sanoi isä Kilju-