65
[s. 65] Kiljusten lehmä kuuli räjähdyksen ja säikähtyi navetassa aivan tavattomasti. Se oli se sama lehmä, jonka isä Kiljunen kerran oli pannut valjaisiin. Onhan lehmä muutenkin tyhmä, mutta sen matkan jälkeen oli tämä lehmä tullut entistään yksinkertaisemmaksi. Se ei ollenkaan osannut ymmärtää, kuinka merkillisen herrasväen palveluksessa se oli. Se lehmä ei ollut yhtä oppivainen elukka kuin Pulla oli. Kun se siis säikähtyi paukausta, niin se ryntäsi navetasta ulos oikein tulista vauhtia ja tietysti juuri sinnepäin, jonne sen ei olisi pitänyt mennä, nimittäin vihollista kohden. Plättä huusi hädissään:
— Tule pois ammu!
Mutta lehmä meni vain häntä pystyssä eteenpäin. Viholliset olivat lähteneet karkuun, ja sille paikalle, missä ne olivat seisoneet, oli unohtunut ladattuja kivääreitä. Lehmä puski maahan nähdessään sellaisen, kivääri tarttui hihnastaan sen sarviin. Lehmä säikähtyi siitä uudelleen ja koetti ravistaa sitä pois, mutta silloin sen turpa osui pyssyn hanaan ja rits, sanoi pyssy, kun se laukesi. Lehmä hyppäsi säikähdyksissään takajaloilleen pystytyn, jolloin vihollinen aivan hirveästi pelästyi.
— Niiden lehmä ampuu! huusivat he.
Ja sitten ne taas läksivät juoksemaan pakoon.
Lehmä laskeutui taas kaikille jaloilleen, sillä se ei jaksanut kauaa seisoa takajaloillaan, kun oli siihen aivan tottumaton. Ja silloin se puski uuden pyssyn sarviinsa kiinni. Tietysti sekin laukesi.
