Siirry sisältöön

Sivu:Sosialinen pulma.pdf/162

Wikiaineistosta
Tätä sivua ei ole oikoluettu

peet eivät vielä ole tulleet tyydytetyiksi, koska työ on ainoastaan keino, jolla aineellisia tarpeita tyydytetään. Kuinka ovat siis selitettävissä silloin ne ilmeiset tosi- seikat, jotka saattavat ihmiset ajattelemaan ja puhu- maan niinkuin työ olisi itsessään jotain toivottavaa?

Eikö ole ihmeellistä, että työ, tuo kaiken varalli- suuden tuottaja, kaikkien mahdollisten arvojen luoja, on voinut kokea vaikeuksia tointa hakiessaan? Vaih- taa tavaroihin sellaista, mikä antaa arvoa jokaiselle tavaralle, pitäisi olla kaikista vaihdoista selvimmän ja helpoimman. Jokainen joka haluaa vaihtaa työtä ravin- toon, vaatteihin tai johonkin niistä lukemattomista esi- neistä, joita työ luopi, on sen ihmisen kaltainen, joka tahtoo vaihtaa kultahiekkaa kultarahaan, pellavaa kan- kaaseen tai jyviä jauhoihin. Eikä siinä kyllä, vaan työn vaihtaminen tavaroihin käy tavallisesti niin päin, että työ suoritetaan ensin, ja siis ihminen, joka tarjoo työtänsä, tarjoutuu oikeastaan tuottamaan ja anta- maan käsistään arvoesineitä ennenkuin arvoesineet pa- laavat hänelle.

Mutta jos asianlaita on kerran sellainen, niin miksi emme näe työnantajien välillä sellaista kilpailua työ- miesten saannista kuin näemme olevan työmiesten vä- lillä työn saannista? Miksi emme pidä velvottavana asianosaisena työntekijää, vaan päinvastoin sitä, joka ,,työtä antaa", kuten sanotaan?

Niinpä kuitenkin pitäisi olla, jos sanomalla työtä varallisuuden tuottajaksi me sillä lausuimme asian niin- kuin se todellisuudessa on. Mutta nyt on työ varalli- suuden tuottaja ainoastaan siinä mielessä, että se esiin-

tyy toimivana tekijänä tuotannossa. Tuotantoa var-