miseen. Maan arvo*) syntyy vasta sitten kuin yhteis- kunnan muodostuessa alkaa tuntua tarve yhteisiin tai yhteiskunnallisiin tuloihin. Se kasvaa yhteiskunnan kehityksen mukana ja senvuoksi tarvitaan yhä suurem- pia tuloja. Maan arvoa kohtaava vero ei vähimmäs- säkään määrin heikennä tuotannon ja säästämishalun mieskohtaisia yllykkeitä, niinkuin muut verot tekevät; päinvastoin se tarjoo tuotantovoimille vapaan kehitys- tilaisuuden ja poistaa esteet sen tieltä. Se ei edistä monopooleja eikä synnytä väärää epätasaisuutta varal- lisuuden jaossa, kuten muut verot; päinvastoin se johtaa maamonopoolin hävittämiseen ja varallisuuden tasaiseen jakautumiseen. Sitä voidaan koota tarkem- min ja taloudellisemmin kuin mitään muuta veroa; se ei herätä lainrikkomisia, lahjomisia eikä petoksia. joiden kanssa muiden verojen kanto on kylläkin lähei- sessä yhteydessä. Sanalla sanoen se tyydyttää kaikkia taloudellisia ja siveellisiä vaatimuksia. Eikö siis ole oikeamielisyyden mukaista, että maasta lähtevä tulo, joka ei riipu ihmistyöstä, vaan yhteiskunnan olemassa- olosta ja kasvamisesta, otetaan yhteiskunnan yhteisten tarpeitten tyydyttämiseksi?
Yrittäessäni edellisessä luvussa kuvailla mieleeni maailmaa, jossa luonnon rikkaudet ja edut olisivat vapaat niinkuin ilma, minä sanoin, että se maailma. jossa me olemme, on paras ihmisille, jotka järkeänsä
- ) Ei ole koskaan unohtaminen, että arvo on jotain aivan
toista kuin hyöty. Näiden kahden eri käsityksen sekottaminen toisiinsa on tuottanut paljon hämmennystä ja erehdyksiä. Olipa joku esine kuinka hyödyllinen hyvänsä, sillä ei sittenkään voi olla arvoa alinkauankuin ei ole ihmistä, joka haluaisi antaa sen
edestä työtä taikka työn tuotteita.
