Sivu:Suomi 31 28 08 1847.pdf/3

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tätä sivua ei ole oikoluettu


[s. 3]Karoliina: Jo tätä päätä... Nyt menen vaan ottamaan hattuni... Hyvästi nyt, Ullaseni, pidä talosta vaari; en minä siellä kauvaa viivyttele.



[s. 3]

Toinen Kohtaus.

Ulla (yksin ja sitten) Jussi.

Ulla. Hah! hah! hah! ... Noi vanhat kööpelin-ikäset Mamsellit ovat sentään parempia kuin luullaankan... Kuin niiden mieliksi vaan osaa puhua, niin kyllä sitten kelpaa olla; ja kyllä minä taas niiden mielen taidan noutaa (nauraa): hah! hah! hah! ... Miehen toiveella ne tekeevät mitä hyvänsä. (yskii. -- Toinen yskä kuuluu oventakan) Hui! ... (peljästyneenä) Kuka siellä yskinee! ... (Ulla yskii. Oventakana kuuluu taas’ yskittävän). Hei, kellä peijakkaalla siellä nyt on aikaa yskiä ja osotella! ... (vähän ajateltuansa). Ai kyllä jo tiedän. Se on vissiin toi paha riihoton Jussi... Mutta eikös hän Mamsellia soutamaan mennykkän! ... Jos käsken hänen sisällen... Mutta en! kyllä Jussi käskemättäkin tulee, ja muut yskiät olkoot oven takana. (nauraa.) Se mieskös vasta oikein leikkinen ja ilonen on. Häntä olen monasti nauranut hyvät tarpeeni. Hän puhuu niin erinomasen lystillisiä ja sukkeloita, tekee pikkusia laulun-pätkiä, ja yhtä ja toista tekoa, niin ett’ei sitä hullukan nauramata voi olla. Oi, jos hän nyt jo sieltä tuliskin uusiansa juttelemaan! -- (haukottelee). Oih, koska minua ramasee, kuin olen koko yön ollut valppeilla.

Jussi (puikahtaa ovesta sisälle kuin kärppä, on hyvin ilonen ja vikkelä; joka jäsen elää kuin elävä-hopia. Kumartaa Ullaa): Hyvää päivää! Neitty! ... Terveisiä Tuupikkalasta, Muhkurista ja Moikkosten saunasta!

Ulla (naurahtaen). Suurikiitos! Mitäs sieltä kuuluu, ja koskas siellä olet ollut?

Jussi. Mittumaari yönä (Juhanneksen aatto-yönä), jona koko kaupunki on liikkeellä kuin muurahais-pesä: Sillon hohtaa ja kirjavoittee koko Aurajoki, kuin Linnun-rata, valkosista purjeista, koriosta liehuvista viireistä, juhla-vaatteissa loistavista miehistä ja naisista, lapsista ruveten vanhoin ryppy-poskisiin Äijiin ja Ämmiin saakka, kaikki maalle rientäen kuin kutsutut: Sillon kuuluu vesillä, rannoilla, vuorilla ja mäillä, puiden juurilla ja pensaissa violit, huilut ja klarinetit soivan ja sorisevan, että mäet ja kalliot kaikaavat; siellä ja täällä Ruottalaisia lauluja, ja paikoin myös: ”Ei ole ajat niinkuin oli ennen”. Kaupungin ympäristöllä -- niinkun muollakin -- näkyy mäkien-töppäröillä ja vuorien-harjoilla riemu-valkioita leimahtelevan revon-tulina taivaallen ”hurroo” huudoilla, pyssyjen paukkinoilla luikkauksilla ja mässäämisillä. Tuupikkalassa, Muhkurissa ja Moikkosissa löyhkää pensaista ja kivien vieriltä kahvee ja punsi kuumana nenään, kuin saunan-löyly. Siellä näkyy miesten nenänpäät punottavan korioina kuin pavun-kukkaset, siellä vaimoväen posket lehottavan kuin aamu-rusko, ja muutamien piimän-harmaana kajostavan kuin tuohi-koivut kuusistossa. -- Hei, Ulla kulta! tämmöstä sieltä kuuluu, ja kuka ei sina päivänsekasena yönä olisi liikkeellä, tässä kirjavassa seurakunnassa, vaikka puu-jalallakin, sillon kuin koko ilonen-mailma pitää suven häitä? -- Sanoppas nyt, kulta lintuseni! (vetää kädellänsä Ullaa leuan alle.) etkös ole sinä yönä koskaan ollut näissä ilo-paikoissa?

Ulla (naurahtaen). Olen kerran.

Jussi. Noh, suotta tätä sitten olen sinullen jutellukkan, koskas itte sen tiedät, ja ehkä vielä paremmin kuin minä, poika polonen, tiedänkän... (vähän ajan perästä). Ulla!

Ulla. Mikä on?

Jussi (painaa kätensä sydämmellensä, huokaa raskaasti, kattoo lempeästi Ullaa silmiin).

Eppäs usko, Ulla kulta,
Mikä myrkky puuttuu multa? -- -Levotoinna,
täynnä tulta,
Soisin saada suuta suulta! -- -Älä
kiellä, Ulla kulta!

Ulla (nauraen). Hei, jokos nyt taaS lauluillenkin rupeet! ... Olet mar sinä se... koska minua oikeen naurattaa, hah! hah! hah!

Jussi.

Älä kiellä, Ulla kulta.
Pikku puna-suutas multa! -- -Älä
lisää minuun tulta!

(Panee kätensä Ullan kaulailen, koittaa suudella; mutta Ulla väistää.)

Ulla Annas olla! ... Oles vai! ... Kuka tulee! ... Kuka tulee! ... Mamselli tulee ... Jo tulee! ... Jo!

Jussi (eriää Ullasta, katsoo ympärillensä). Ei mar, ... hui hai! ... Ei Mamselli vielä tule ... ei! ... Eisuinkan, ei!

Ulla. On mar sinussa veitikkaa! ... Mutta kukas Mamsellia on kaupunkiin soutamassa, koska sinäkin tässä pyörielet?

Jussi. Tarha-piika ja talli-trenki.

Ulla. Kas sitä paria! ... kelpaa mar niiden, kuin pääsivät kaupunkiinkin.

Jussi. Sanos muuta! ... Jos olisit nähnyt, kuinka Tarha-Saaran hanhen-munan kokoset veden-harmaat silmät paloivat ilosta päässänsä kuin päresoitot, kuinka poskensa hierottuna lehottivat punasena kuin Arolan tuuli-mylly, ja kuinka hän, ilman sitä, hohti ja kirjavoitti pyhä-vaatteissansa kuin Palokärki; niin tuskin olisit tuntenukkan ... Kas siinä muodossa mar miehen sydammen sytyttää ilme-valkiaan, vielä sittenkin, vaikka hän olisi koko suvikauden maannut kuin lieko kupittaan kylmässä vesi-hauteessa ... Ett’ei hän vaan polttaisi karrellen joka nuoren miehen syytöntä sydän parkaa kaupungissa ... Mutta, Ulla kulta, kuinka sen suunannon laita on? ... joko nyt saan?

Ulla. Saat jos teet pikkusen laulun, mutta et muuton. (yskii).

Jussi (yskii). Vai sitten!

Ulla. Mitäs yskit?

Jussi (yskii). En tiedä.

Peijakasko yskän mullen kiusakseni toi;
Ääneni, kuin sorapilli[1], karhiasti soi...

Tänä aamuna tuli mieleeni sukkeloita tapauksia; niistä pusersin, kuin lumi-pallon, kokoon pikkusen laulun-lurauksen; jos sen nyt laulan sinullen, niin sitten ei ole enää muiskausta kieltämistäskän; se tulee minulle sitten jo ansiosta.

Ulla. En kielläkkän; mutta laula nyt kiiruusti!

Jussi. Ähäh! Piti piti! (kurkistaa Ullaa silmiin). Tutui, mansikkani! joko nyt tekee mieles suudella, koskas kiiruhdat? Kyllä kai!

Ulla. Laula nyt, laula! taikka et saakkan.

Jussi. Nonoh! Jo nyt laulan (laulaa Manialla nuotilla


  1. Oljesta tehty soitin-pilli.