Sivu:Uusia Satuja ja Runoja Lapsille, pienille ja suurille.pdf/102

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 94]

Matkustus kuuhun.


Ensimäinen luku.

No, nyt kerron teille niin kummallisen sadun, ett’ette semmoista ole koskaan kuulleet ettekä kuulemaan tule.

Mutta kuulkaa nyt vain hyvin tarkasti, ett’ei mitään menisi hukkaan. Kyllä kaikki on totta.

Viisikolmatta vuotta takaperin siis eli vuonna 1862 syksyllä oli Kokkolan koulussa suurin osa oppilaita tullut tuhkarokkoon, niin että lopulta ainoastaan noin kymmenkunta oli terveenä. Tämän tähden olikin pakko sulkea koko koulu vähäksi aikaa. Saatiin siis kahden viikon lupa[1]. Terveiksi jääneiden joukossa olivat oppilaat Quibus, Cibus ja Crispinus. Näillä leikkinimillä heitä poikain kesken nimitettiin, ja niin heitä tässä nyt minäkin nimitän, huolimatta heidän oikeista nimistään. Nämä kolme olivat kortterikumppanukset, asuivat vanhan mummon luona erään apteekarin talossa. Quibus oli heistä vanhin ja oli jo kolmannella luokalla, Cibus oli toisella luokalla, ja nuorin eli Crispinus ensimäisellä

luokalla.

  1. Historiallinen tosi-asia.