Sivu:Uusia Satuja ja Runoja Lapsille, pienille ja suurille.pdf/113

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 105]dista lähtee, on jo niin hirmittävää, että korvat siitä haljeta ovat. Tuskin kuulee enää toinen mitä toinen puhuu.

— Herra hallitkoon! — huudahtaa siinä Cibus, — Se tulee meidän päällemme!

Ja totta maar’ näyttikin siltä. Palava tähti kiiti kauhealla vauhdilla suoraan poikien palloa kohden, ja jo näkyi se olevan ainoastaan parin virstan päässä pojista. Tulisia säkeniä lennätti se joukottain edellensä, ja pian on ilmapallo ikääskuin sakeassa tulituiskussa. Poikien tila rupeaa käymään arveluttavaksi.

— Taivas meitä varjelkoon! — huudahtaa Quibus; — jos joudumme ihan tuon kamalan tähden pyrstöön, niin sulaa jääpallomme vedeksi, ja me putoamme alas maan päälle kuin kivet.

— Voi! Voi! Voi! Jooseppi, Jooseppi, mihin olet meidät vienyt?! — huusivat Cibus ja Crispinus yhdestä suusta.

Mutta Jooseppi istui istuimellansa tyynenä kun puntari, huolimatta mistään. Katsoa ihmetteli vain hehkuvaa pyrstötähteä ja tuon tuostakin kaasu-arkkuansa tarkasteli, vetäen suutansa muiluun.

Mutta yhä lähemmälle palloa etenee palava tähti ja yhä sakeammaksi käy tulituisku, joka siitä lähtee.

— Jooseppi! Jooseppi! — huutavat nyt sekä Cibus, Crispinus että Quibuskin minkä kurkustaan saavat — auta meitä, auta meitä. Herran tähden!

Mutta jo on räiske ja ritinä ja suhina ja pauhina tuosta tuimasta taivaankappaleesta niin kovaa, ett’ei ollenkaan enää voi eroittaa toisen sanoja. — Ja nyt, nyt! Nyt ollaan pyrstötähdessä kiinni. Valo, joka siitä lähtee, on niin terävää, että silmät soentaa, jos ei ummista niitä.