Sivu:Uusia Satuja ja Runoja Lapsille, pienille ja suurille.pdf/126

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 118]kaikki tarpeelliset ainekset kaasun valmistamiseen, — ja yhden päivän kuluttua lähtivät pojat uudessa jääpallossa takaisin Kokkolaan päin. Jooseppi oppi Kiinassa konstin ohjata palloaan mihin hyvänsä. Matkalla poikkesivat satusankarimme kuitenkin Intian maassa, jossa eräältä vanhalta mummolta saivat lahjaksi näkymättömyyden kiven — lapis infernalis. Ja sitten purjehtivat he pallollaan ihan näkymättöminä suorastaan Kokkolan kaupunkiin. Eikä heitä kenkään nähnyt heidän palatessaan tänne. Ja varsinkin oli hyvä, ett’ei rehtori saanut heidän retkestään mitään vihiä; olisi muuten saattanut käydä hullusti. Oli ilta, kun tulivat, ja kaikki menivät levolle, hiiskumatta kellekään retkestänsä mitään. Ja nyt oli myöskin lupa-aika mennyt ohitse. Seuraavana aamuna menivät Quibus ja Cibus kouluun, mutta Crispinus oli varmaankin vaarallisella retkellä vilustunut, sillä aamulla hänen herätessään sanoi mummo, että hänen yönsä oli ollut kovin rauhaton ja että hän vieläkin oli hyvin kipeä. Ja Crispinuksen täytyi olla makuulla kolme päivää. Joosepin, Quibuksen ja Cibuksen kanssa hän siinä näiden joutohetkinä sitten jutteli merkillisestä matkasta kuuhuu, ja nämä nauroivat täyttä kurkkua. Mutta Crispinus itse ei sitä minään naurun asiana pitänyt, ainoastaan hyvin kummallisena retkenä vain. Ja tähän mä lopetan.