[s. 8]näin miten karjalaumat rupesivat kulkemaan, metsän tyttöjen ajamina, vuorelle päin, jonka kukkulalla seisoimme, Tellervo ja minä.
„Tuolla tulee Nyyrikki”, sanoi Tellervo, osoittaen solakkaa nuorukaista sinertävässä viitassa ja pienoinen kyperä päässä; „hän on veljeni, Tapion poika. Katsos kuinka hän vetelillä paikoilla latelee pitkiä petäjiä ja kuusia karjalle portaiksi.”
Näin näinkin Nyyrikin tekevän ja monet piiat häntä auttoivat. Toiset näkyivät ikäänkuin heittelevän helmojansa hiehoille ja pienille vasikoille peitteiksi, luultavasti jott’ei kärpäset söisi.
»Kaikkiko nuo nyt ovat paimentyttöjä?” kysyin Tellervolta.
„Niin ovat, mutta on heillä muutakin tekemistä. Metsän kuninkaan tyttäriä he ovat ja paljo on Metsolassa työtä. Saat sittemmin nähdä Tapion tytärten toisiakin toimittavan. Nyt vain saatetaan karjalaumat kotiin, mitä mihinkin.”
Hirveän paljon karjaa oli jo kotoutunut vuoren ympärille. „Seiso nyt tässä vähän aikaa, Tutto poika, ja odota”, sanoi mulle Tellervo. Astui sitten vuorelta alas ja oli tuossa paikassa piikojensa parissa karjalauman keskellä. Ja näin nyt miten metsän piiat, Tellervo etupäässä, vetivät harjat hameittensa taskuista ja rupesivat lehmiä sukemaan, kampaamaan. Ja niinkuin tuulissa oli tämä toimi tehty, jotta joka elukka pian oli yhtä sileäkarvainen kuin ilves, yhtä kiiltävä kuin kalan evä.
ja samassa oli myöskin päivä menemässä mailleen ja iltalintu lauloi. Nousi nyt jälleen Tellervo luokseni vuorelle, kohoitti juhlallisesti kätensä, ikääskuin siunataksensa karjalaumoja, ja lausui kukkulalta karjalle seuraavat sanat:
