[s. 23]„Onko tuo nyt Tapio?” kysyin minä Tellervolta. „Se on Tapio, isäni ainoinen, metsän kultainen kuningas”, vastasi Tellervo, talutti minut sitten kädestä rappusia ylös aivan Tapion eteen ja sanoi tälle: „Tässä on pieni metsämies, joka tahtoo lähtiä otuksia ampumaan.”
Kuningas katsoi minuun hyvin lempeästi, taputti minua olkapäille ja sanoi: „vai niin, vai niin.”
„Saammehan ensin katsella hoviasi, isä kuningas?” lausui Tellervo.
„Saatte kyllä”, vastasi Tapio.
Ja nyt läksimme kaikki ovesta sisään Tapio kuninkaan linnaan, joka, kuten jo olen maininnut, oli kivestä rakennettu, harmaasta kivestä. Ikkunat vain näyttivät olevan kullasta tahi kultalasista. Oli täällä nyt loistoa ja komeutta, vaikka kaikki minun mielestäni näytti vähän kamalalta ja kolkolta, paksut kiviseinät kun aina tämän vaikuttavat. Mutta kaikki täällä sisässä näkyi olevan pelkkää kultaa, kulta-ikkunat kun keltaiseksi kaikki värjäsivät; mutta en kuitenkaan tarkoin tiedä, lieneekö koko sisuslaitoskin ehkä oikeastaan ollut tavallista harmaata kiveä vain. Huoneita oli ties kuinka paljon, suuria saleja ja pienempiä kamareja sikin sokin. Huonekaluina oli kivisiä kultapenkkejä eli kultaisia kivipenkkejä, kulta-kivipöytiä, kivi-kultatuoleja ja niin edespäin. Seinäpaperina oli kultaisia metsänotusten nahkoja, ja niissä riippui pitkiä keihäitä, joiden piikit olivat hyvin teräviä — Tapion metsästyskaluja arvattavasti.
Kuljimme nyt Tapio, Mielikki, Nyyrikki, Tuulikki, Tellervo ja minä sekä koko hoviväki saattojoukkona kaikkien huoneiden läpi, ja varsin kohteliaasti näytettiin mulle kaikki mikä näkemistä ansaitsi. Eräässä pienemmässä huoneessa oli karhunnahoista valmistettu vuode. Tämä oli ukon sänkykamari, ja
