Sivu:Uusia Satuja ja Runoja Lapsille, pienille ja suurille.pdf/33

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 25]dettiin matkalle. Kuljettiin puiston läpi ja saavuttiin synkeään honkametsään. Eikä aikaakaan, ennenkun oltiin korkean, jyrkän, aivan pystysuoraisesti jyrkän vuoren edessä. Se oli korkea kuin korkein kirkko, ja se seinä, jonka edessä seisoimme, oli hyvin tasainen, kuin kivirakennuksen seinä ainakin. Ja joka paikalta oli se aivan yhtä korkea. Vuorta uli pitemmältä kuin silmä kannatti. Sen päällä kasvoi kaunis koivumetsä, joka siten näkyi olevan ikäänkuin kattona jollekin mahdottoman suurelle kivirakennukselle. Seistessämme tämän edessä nyt otti Mielikki kuningatar avaimen vyörenkaastaan, sovitti sen seinässä olevaan reikään ja vetäisi lujasti kerran, niin jo rupesi seinässä ratisemaan kuin ruosteiset saranat, koko seinä halkesi ja kaksi mahdottoman suurta ovea lensi hajalleen ulospäin.

Ihmetellen katselin tuota ja kysyin Tellervolta:

„Mitä taivaan tähden tämä tietää?”

„Ei muuta kuin että aukenee Tapion aitta.”

„Vai Tapion aitta! Ompa siinä aittaa!” arvelin minä.

„Mita kaikkia siellä lieneekään?”

„Saat koht’ikään nähdä, Tutto poika, käydään nyt vain Tapio isän ja Mielikki äidin perästä.”

Tapio ja Mielikki astuivat etunenässä ovesta sisään ja me toiset seurasimme. Olimme ainakin kymmenen sylen pitkässä käytävässä. „Näin paksut ovat Tapion aitan seinät”, sanoi Tellervo

„Hoh! Hoh! vai käy tämä käytävä ainoastaan aitan seinän halki? Kylläpä se sitten kestää.”

No, kuljimme nyt käytävän läpi ja minä kuulin miten viimeiset tulijat lukitsevat ovet kiinni jälleen, ja eräs metsän tyttö toi avaimet takaisin Mielikille. Käytävän päähän tultuamme aukeni edessämme metsä taas, mutta mikä ihmeellinen metsä siitä tuli. Ensimmältä näytti se kyllä tavalliselta jylhältä metsältä, jossa näkyi kasvaman kaikenlaatuisia puita.