Sivu:Uusia Satuja ja Runoja Lapsille, pienille ja suurille.pdf/36

Wikiaineistosta
Tämä sivu on oikoluettu

[s. 28]nalla.Ja nyt näinkin, että ihan selvää kultaa kunnas oli, oli, kin olikin, kultavuori. Korkea oli se kuin kirkko ja maasta huipulle veivät kylkeen hakatut rappuset. Näin nyt miten Tapio, Mielikki, Nyyrikki ja muu metsäväki kaikki rupesivat rappusia ylöspäin astumaan kunnaalle, ja jo Tellervokin yht’äkkiä minut jätti, juosten muiden perästä ylöspäin, „Jää tähän seisomaan vain”, sanoi hän mulle mennessään, ja niin jäin minä kunnahan reunalle seisoa töllistelemään, muiden kiivetessä ylöspäin.

„Pitääkö minun jäädä tänne?” ajattelin nyt, kavahtaen hieman yksinäisyyttäni jylhässä juhlallisessa metsässä, tuommoinen kummallinen kallio edessäni, jonka huipulle yhtä kummalliset metsäihmiset kulkivat. Mutta jo seisoivat Tapio ja Mielikki ylimmällä paikalla, eikä aikaakaan ennenkun muutkin olivat siellä kaikki. Ja näin nyt miten metsän tytöt rupesivat vuorella tanssimaan ja kaikellaista kisaa pitämään. Mutta mitäs ollakkaan! Yksinäni kunnaan juurella seistessäni siinä nyt ja ylöspäin katsellessani, kuulin takanani yht’äkkiä ruman mörinän. Mrr! Katsoin taakseni, ja mikä hirvittävä näky! Suuri ruskeavillainen kömpelöltä näyttävä eläin seisoi edessäni. „Se on karhu!” huusin täyttä kurkkua ja rupesin kun rupesinkin, huolimatta Tellervon kiellosta, kiipeämään rappusia ylös kultavuorelle. Mutta niinkuin tuulessa lensi eräs metsän tyttö vuorelta ja töyttäsi minut säälimättä alas rappusilta, jotta putosin pää edellä ihan karhun käpäliin. Pääsi siinä Tuttu pojalta monta huutoa, mutta luultavasti en kuitenkaan peljännyt, koska pian olin pystyssä taas, sain jalat alleni ja juoksin minkä jaksoin ja jalkani kannattivat suuren tammen juurelle, joka oli lähellä, ja rupesin kiipeemään ylös puuhun. Kaaripyssyni oli mulla kaiken aikaa ollut kädessä; en tullut siinä hämmästyksessäni viskanneeksi sitä menemään, mutta nyt kun puuhun piti kiivetä, huomasin sen vasta ja