[s. 30]nuorukaisiakin tullut alas karhua katsomaan. Onniteltiin siinä minua sitten, ja Tuulikki sanoi että nyt muka saan mesiammeelle tulla, kun mesikämmenen olin tappanut.
Mesikämmeneksi, näet, mieliteltiin täällä Tapiolassa karhua.
Otti nyt neljä jäntevää nuorukaista karhusta kiinni, yksi kustakin jalasta, heidän hartioilleen heitettiin se ja hinattiin vuorelle ylös. Minä kuljin perästä rappusia ylöspäin myös, ja vaikka mielestäni oli matkaa lyllä kunnaan harjalle, niin eipä toki aikaakaan ennenkun siellä oltiin. Tuolla ylimmällä kunnahalla oli, kuten Tellervo jo oli mulle kertonut, ontelo, ja siinä mahdottoman suuri kultainen amme täynnänsä mettä. Ympäri ammetta istuivat siinä Tapio, Tellervo ja muut Tapiolan asukkaat, kaikilla kupit käsissä, paitsi Mielikillä, joka hopeisella veneellä souteli ammeessa ja koukulla kaasi kunkin kuppiin mettä. Käskettiin minuakin ottamaan osaa näihin kummallisiin kemuihin, sain siis kuppiin, kun sainkin, ja istuin Tellervon viereen juomaan. Ja voi mitä mettä se Mielikki jakelikin! Kelpasi maistaa, takaan mä. Juotiin siinä nyt kaatuneen karhun ja minunkin maljani. Ja karhullekin kaadettiin mettä suuhun, vaikka kuolleena kontio oli. Mutta tämmöinen oli Tapiolassa tapa. No, pidettiin siinä nyt Tapion aitan kultaisen kunnahan mesi-ammeella hetkisen aikaa kemuja vielä; mutta sitten ilmoitti Tapio että jo oli aika ruveta metsästämään taas. Ja tuli nyt metsästys, jonka rinnalla minun karhun-pyyntini oli kuin lapsen leikkiä. Nousi, näet, Tapio kunnahan kukkulalle seisomaan, kohoitti juhlallisesti keihäänsä ja lausui:
<poem> „Otsaseni, ainoiseni, Mesikämmen kaunoiseni. Lyöte maata mättähälle,
