Sodomasta

Sodomasta. Kirjoittanut Otto Manninen

»Ja Lotin vaimo käänsi
kasvonsa takaisin hänestä; ja
muuttui suolapatsaaksi.»
Gen. 19: 26.

Yöhön, korpeen, ulos, ulos

kaupungista, jota uhkaa,

suuri Tuomari, sun tulos! –

Riennä koht’ on kaikki tuhkaa.

Taivaat valkeata valaa,

takanasi tanner palaa,

synnyinmajas sortuu maaksi.

Kavahda, jos katsot taaksi!

Huutaa yöstä kuolon kuoro,

tuhansill’ on tuskan vuoro,

hukkuu koto, kansa, suku.

Eespäin, ellet itse huku!

– Kunne kuljen, tänne jään mä,

kunne katson, aina nään mä

ahmivaisen liekkinielun.

Taaksi kaikk’ on katse sielun. –

Kutsuu Suuri, älä käänny!

– Näytä keidas, miss’ en näänny,

miss’ ei menneet huuda yöstä. –

Muista: aamu auttaa yöstä.

– Aamun muistan, aatos murtuu.

Turha pako sen, ken turtuu

surun suolapatsahaksi. –

Yksi käy nyt, lähti kaksi.

Yksi käy nyt, kaksi lähti. –

Vaimo, vaimo, tieni tähti! –

Sydämeni jäi, vaan matkaa

käsket, Suuri, orjas jatkaa.

Lähde: Manninen, O. 1905: Säkeitä. WSOY, Porvoo.