Sulaton hehku
| Sulaton hehku Kirjoittanut Aku Rautala |
- Sulattojen hehku
- ja ahjojen lieskat
- ovat olleet minun värimaailmani.
- Silmäni verkkokalvossa
- heijastuu vain niiden kuvia.
- Ei siellä näy vihreitä nurmia,
- ei sinisiä vesiä,
- ei kirkasta aurinkoa,
- ei keltaista kuuta.
- Siellä on vain ahjotulen
- hehkuvan punaisia värejä,
- sulattouunien laavavalkoista,
- kivihiilenmustaa kuparinsinoberia,
- teräksen harmautta, pölyn värittömyyttä.
- Ne värit valaisevat nytkin
- kaikki maisemat
- päivä- ja yövalaistuksessa.
- Puun vihreät lehdet –
- ne ovat vaskihomeenvärisiä.
- Vesien sinet –
- ne ovat happikaasunsinisiä.
- Aurinko –
- se on laavanhehkuinen
- niinkuin masuunin lieska.
- Kuu –
- se on kuin keltainen messinkilaatta.
- Kaikki kaikki ovat sellaisia.
- Minä näen ne ainoastaan aavevalaistuksessa.
- Ei ole yötä.
- Ei ole kirkasta päivää.
- Konepajoissa niitä ei tunneta.
- Se on suuri aarrehauta,
- joka valaisee itse itsensä
- ja minä
- minä olen peikko,
- joka on vuoren onkalossa
- takomassa metalleja,
- sulattamassa alkuaineita
- toisiksi kokoomuksiksi,
- uusiksi yhdistelmiksi,
- kaikkeuden tuhoamiseksi.
- Siksi minun maisemani
- välkkyvät vain aavevalaistuksessa.
Lähde: Käy eespäin: valikoima suomalaista työväenrunoutta. 1957. Toimituskunta Hilkka Ahmala – Toivo S. Järvinen – Vihtori Laurila – Arvo Paasivuori – Raoul Palmgren – Maija Savutie – Olavi Siippainen – Arvo Turtiainen – Heikki Välisalmi. Tammi, Helsinki.