Suokoon taivas nousuvuoden!

Suokoon taivas nousuvuoden! Kirjoittanut Alpo Noponen

Ei unhottaa voi synnyinmaata

Mies vakaa vuotta alkaissa,

Ei rukouksistansa saata

Pois sulkea sen onnea;

Siis nouskoot puhtaat suitsutukset

Nyt alttareilta sydänten,

Ja kuulkoon Suomen huokaukset

Hän, kansain Isä ylhäinen!

Vaan liikaa älkää toivotelko,

Sen verran vain kuin kohtuus on:

Kun mielistämme poistuis pelko

Ja epäröintä ponneton;

Kun vainiolt’ ei koura kadon,

Ei rae, halla viljaa veis,

Vaan, kantain kaunihimman sadon,

Se päivän alla aaltoileis;

Ei pettäis pelto kyntömiestä,

Vaan mitan kukkuralleen lois,

Ei hartioille pantais iestä

Sen raskaampaa kuin kantaa vois;

Kun valtikkaa vain hoitais armo,

Ja totuus ohjat pitää sais,

Ja miehiemme vankka tarmo

Sumusta meidät johdattais;

Sais kansa ruhtinaalta hoivan,

Ois turva luja luottamus,

Ja epäluulon katkeroivan

Hajoittais raitis tuulahdus,

Ja palatsit ja linnat kuulla

Vois ääntä kansan pienoisen,

Vaikk’ emme liehu sydän suulla

Tai pöyhistele kerskuen;

Ja että kuva kalliin maamme

Vain eheämmäks kirkastuu,

Ja, vaikka vaiheet mitkä saamme,

Me seisomme kuin vankka puu,

Mi, taivuttuaan myrskyn tullen,

Taas latvan uljaan nostaltaa –

Niin, taivas nousuvuoden sullen

Nyt suokoon, armas kansa, maa!

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.