Suomalainen teateri (18.10.1878)

Wikiaineistosta
Suomalainen teateri

Kirjoittanut Minna Canth


Suomalainen teateri näytteli täällä toispäivänä murhenäytelmää: ”Angelo”, Victor Hugon kirjoittamaa. Tuo näytelmä, vaikk’ei se suinkaan tyydytä vaatimusta ylevämmästä dramallisuudesta nyky-ajan käsityksen mukaan, herättää kumminkin aina suurta huomiota tekijänsä, tuon vielä elossa toimivan ja mainion, monen mielestä hänen aikuistensa runoilijain kuninkaan, Victor Hugo’n tähden, joka kieltämättä on n. s. ”romantisen koulun” Franskassa pää ja oli sen runoudessa runomuodon ja sisällyksen tienraivaava parantaja. Tämän näytelmän kirjoitti hän loisto-aikansa keväällä, ollessaan nuoruuden ja miehuuden vaiheella; se oli v. 1835 kun kappale ilmestyi. Tässä siis runoilija jotenkin selvään näkynee virheineen ja ansioineen. Samoina vuosina kirjoitti hän kauhunäytelmänsä: ”Kuningas huvitteleksen”, jossa tuo ”romantinen hirmuisuus” ilman sovitusta kenties ruumiillisimmin ilmaantuu, aina inhoitukseen asti, sekä näytelmät: ”Lucrezia Borgia” ja ”Maria Tudor,” joita molempia on usiampi kerta näytetty Suomessakin. ”Angelo, Paduan hirmuvaltias” on vähän tasaisempaa laatua, kuin edelliset, mutta tässäkin nähdään selvästi kyllä runoilijan ja hänen ”koulunsa” omituisuudet, luonteen jyrkimmät vastakohtaisuudet samassa personassa, joiden olemista ei itse juonen juoksu ja kehitys, vaan ainoastaan joku kertomuksen-lainen esitys selittää – tuo romantinen yhdistys ”ylevyydestä” ja ”kumman-luonnottomuudesta” – esim. sen henkilössä, ”Tisbe näyttelijättäressä,” jonka katsomme näytelmän pohjaksi ja pääksi, kun tää ilmaantuu milloin julmana naarastiikerinä, joka himoillensa ja mustasukkaisuudellensa on kauhealla kuolemalla uhraamaisillaan hennon ja hellän naisen, joka ei tietäen ole koskaan häntä loukannut, milloin taas mitä ylevimpänä olentona, joka uhraa itsensä kuolemaan saman naisen pelastukseksi, kiitollisena eräästä hänen äiti-vainaallensa tehdystä hyvästä työstä, minkä hän keskellä häijyytensä vimmaa ja raivoa sattumalta saa tietää tämän teoksi. – Näytelmän juonta emme tässä käy, kumminkaan tällä kertaa, kertomaan, suoden yleisölle huvin ottaa itse siitä näytännön katselemisella tieto, sillä me varmaan luulemme ja toivomme, että sitä vielä näytellään.

Mitä itse tois’iltaiseen näytäntöön tulee, oli se loistava ja suoritettiin kaikin puolin kunnollisesti. ”Catharina Bragadinin” osaa toimitti neiti Avellan ja ”Tisbe näyttelijättären” rouva Aspegrén tavalla, joka muutamassa kohdassa nostatti tungokseen asti kokoontuneissa katsojissa oikein innostusta ja joka kohdassa sai innokkaita käsien taputuksia. Heitä huudettiinkin kumpaakin esille. Herra Leino ”Angelo Malvierinä” oli pulska ”podesta” ja teki tehtävänsä niinkuin semmoisen sopii. Herra Böök ”Rodolfona” oli moitteiton. ”Homodei’nkin,” tuon kurjan kostonhimoisen konnan ja julman vakoojan hirmuiselle kymmenmiehis-neuvostolle Veneziassa – joka soittoniekkana ollessaan olevinaan muistutti särkyneestä ja saastaisesta soittokalusta, semminkin kun hän joskus koitti vinguttaa jotakin vienompaa sydänsäveltä, mikä silloin tuntui oikein inhoittavalta – hänenkin osansa toimitti herra Ahlberg paremmin, kuin niin nuorelta ja vasta-alkaneelta näyttelijältä odotetaankaan.


Lähde: Päijänne 18.10.1878.