Suomalaisessa teaterissa (25.10.1878)
| Suomalaisessa teaterissa Kirjoittanut Minna Canth |
Suomalaisessa teaterissa näytettiin keskiviikkona kolme yksinäytöksistä huvinäytelmää: ”Kuinka anopeista päästään”, ”Setä” ja ”Kevään oikkuja”, joista ensimäinen on suomennos ja molemmat jälkimäiset alkuteoksen. Kaikki kolme ovat tuota hullunkurista ilvehdystä, sisältämättä juuri mitäkään toimintaa, mutta kuitenkin omaisia saamaan katsojain naurujänteet liikkeelle. Suomennetun kappaleen, jota täällä ensikerran näytettiin, juoni on lyhyesti seuraava: Eräs nuori herrasmies, Federico, on joutunut hirmuisen akkavallan alle, kun hän vaimonsa, Marianan, kanssa on saanut niskoillensa kaksi anoppia. Mitenkä tuo on tapahtunut, arvellee joku. Siten että vaimolla on äiti ja tällä taas äiti, jotka kaikki elävät yhdessä perheessä. Tuo vanha anoppi, äidin-äiti, on perheen ankarana päänä ja hallitsijana, joka tyttärensä, nuoremman anopin, ja tyttären-tyttärensä, miehen vaimon, kautta panee aina vastaan kaikkea miesparan työtä ja tointa, jott’ei tämä tuon hirmuhallituksen alta kaikkilla ponnistuksillaan pääse puusta pitkään. Hänen aivan neuvotonna tuskistellessaan orjuudestaan, ilmestyy hänen entinen ystävänsä, Rafael, joka on rakastunut hänen nuorempaan anoppiinsa, tietämättä kumminkaan tähän saakka tätä siksi, ja pelastaa hänet tästä anopista kosimisellansa. Hänen pelastaja-enkeliksensä vanhemmasta, jo kuudettakymmentä käyvästä anopista tulee lääkäri Don Cleto. Mutta ennenkuin juoni tähän hänelle näin onnelliseen loppuun päättyy, tapahtuu komillisia erhetyksiä, joita kävisi pitkäksi tässä kertoa. Tämä on nyt kappaleen oppi, ”kuinka anopeista päästään.” Mutta kuinkahan monta vävypoikaa maailmassa voi käyttää tätä opetusta hyväksensä, semminkin vanhempain anoppein suhteen, jotka välisti ovat, mitä iällisemmät, sitä tylymmät tyrannittaret perheessä? Ja kuinkahan usein taivas lähettänee vävymiehille jonkun Cleto lääkärin, joka jostakin neuvoksen nimestä on valmis naimaan vaikka satavuotisen ämmän?
Mitä kappaleen näytäntöön tulee, toimitettiin se ylimalkaan oivasti, etenkin rouva Lundahl’in kautta ”Dolores’na” ja herra Wilhon kautta ”Cleto” lääkärinä, joka tässä, niinkuin entisissäkin näyttämissään kappaleissa, oli entinen mestari. Neiti Stenberg ”Donna Leonciana” suoritti osansa yleisesti hyvin, mutta paikoin pontevuudella, joka mielestämme oli liioittelemista. Neiti Roseudahl oli viehättävä nuorena, vaikka mitättömänä emäntänä. Ett’ei herra Ahlberg vielä liiku näkymöllä samalla tottumuksella, kuin hänen tottuneemmat toverinsa, kuin esim. herra Böök, ei kukaan kummeksine.
”Sedän” näytännöstä ei meillä ole sanomista juuri muuta, kuin mitä kaksi viikkoa sitte ilmoitimme; mainitsemme vaan, että herra Kallio ”Hiskias Pellonpäänä” itsensä oikein kunnosti.
Viimeisen näytelmän: ”Kevään oikkuja”, toiminta oli vielä vähempi kuin edellisten, jonka vuoksi siitä on vaikea tarkemmin kertoa, mitä ehkä emme tarvinnekaan tehdä, kun näytelmä kenties on jossakin ollut painettuna, vaikk’emme tiedä, tai kumminkin kohta painettuna ilmestyy ollessaan omamainen alkuteos. Toiminnan puutteessa on sen sijaan siihen sepitetty vilkkaita kanssapuheita ja sukkelia puheenkäänteitä, jotka kyllä jännittävät kuultelijain huomiota. – Komillisia erhetyksiä ja kohtauksia saavat siinä aikaan eräät lempivärssyt, jotka nainut mies ”Alarik” omista entisistä lempi-runoistaan kirjoittaa ”Herman” ystävänsä pyynnöstä ja nimessä (tämä kun ei kykene runoilemiseen, vaan kuitenkin tahtoisi kultaansa sillä ilahuttaa) annettaviksi ystävän morsiamelle, ”Lauralle”, mutta joihin hänen vaimonsa ”Hilma” mustasukkaisuutensa kiihoittamana ja erhetyttämänä, miehensä ja hänen ystävänsä tietämättä, lisää pilkallisen värssyn Lauralle, joka siitä epätoivoon asti paheksuu ja rikkoo kihlauksensa sulhonsa kanssa. Teos päättyy kuitenkin sovinnolla, kuten huvinäytelmien pitääkin. – Mikä tekijän on saattanut antamaan teoksellensa nimen: ”Kevään oikkuja”, emme näytännössä tulleet oikein tajuamaan, sillä mielestämme on kappaleen juonella tuskin tuontaivaallista tekemistä kevään kanssa, ell’ei se, että juoni tapahtuu maalla kevät-aikana ja että tuon juonta johtavan runouden syynä on Laurassa jonkunlainen runollinen oikku, mikä on tavallista ja luonnollista nuorille niiden ”elämän keväällä”. On mitenkä onkin, näytelmän lopussa nimittää sen ”vaan kevään oikuiksi” lystikäs ”Kalle renkikin”, jonka osan herra Tervo oikein oivallisesti toimitti. Muutoin näytäntö kävi hyvin vilkkaasti ja sopusointuisasti ja kaikki sen jäsenet tekivät tehtävänsä kunnolla.
Tänään näytetään, kuten ilmoituksesta lehden viime sivulla nähdään, ensikerran Suomalaisessa teaterissa täällä Aleksis Kiven merkillinen näytelmä: ”Nummi-suutarit”, merkillinen kaikin puolin sekä sen suosijoille että vastustajille. – Yleisöä epälukuinen määrä rientänee sitä katsomaan.
Lähde: Päijänne 25.10.1878.