Suomen iloääni Narvan voitosta

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen iloääni Narvan voitosta

Kirjoittanut Anders Aschelinus
Julkaistu 1702. Lyhennetty.


Tsaar’ Pietari Muskossa sankari suur’
Ol’ mielestäns väkevä sangen,
Niin että hän humulla tuimalla juur’
On Ingrinmaan sisälle langenn’:
             Suur’ tavar’ ol’ myöt’
             Ja kultaiset vyöt –
Me kuitenkin Jumalass’ sodim’!
Vaikk’ Venäjän poijill’ niin paksult’ sen maan.
Kuin tomu ja santa, hän täytti,
Ett’ joukkoa seuraamast’ joukko ei laann’,
Ja vihansa julmuuden näytti,
             Niinkuin peto suur’
             Tai kuin traakki juur’ –
Me kuitenkin Jumalass’ sodim’!
Kun Narvaan hän siirtyi joukkoinsa kans’,
Niin kaupungiss’ pelko suur’ paisui;
Hän käski sen asujain kohdastans
Koht’ avata portit, ja lausui:
             Tott’ kaupungin me
             Kyll’ kukistamme –
Me kuitenkin Jumalass’ sodim’!
Mut kaupunki rohkia ol’ itsestäns
Ja venäläist’ kohtas näill’ sanoill:
Niin kauvan kuin veri on lämpimänäns
Edesvastaan[1] ma Inkerin majoi!
             Täst’ Venäjän mies
             On kovassa hiess’ –
Näin Jumalass’ sotia tahdom’!
Kaarl’ kuningas ratsas- ja jalkaväell’
Koht’ valmisti itsens ja sanoi:
Nyt, poikani rakkahat, paastoll’ ja hiell’
Tykö Herran me astumme anoin,
             Ett’ voisimme viel’
             Me ratk’ tällä tiell’
Pois puolestamm’ ryssiä luoda!
He vastasit kaikki kuin yhdestä suust’:
Niin, kuningas, kuolla tai voittaa!
Sill’ emme nyt tiedä mistäkään muust’,
Vaan hänen pois uljaasti soittaa,
             Jos Jumala suo
             Ja apunsa tuo –
Näin Jumalan avulla sodim’!
He tulit kuin karhut, joilt’ poijat on poiss’,
Ratk’ avoimill’ kidoilla, suilla,
Ja Leijonaa seuras niin paljon kuin voit
Maall’, merell’, niin kaduill’ kuin kuilla;
             Hän vaaroiss’ ol’ läss’
             Eik’ itseäns sääst’ –
Näin Jumalan avulla sodim’!
Siis Venäjän majat yksmielisest’
He valloitit väkeväst’ päänäns.
Hän voiton siis sai niin urhollisest’
Eik’ enempää muistanut hätääns;
             Ja iloa täynn’
             Läpi vallein hän käy
Näin Jumalan avull’ hän soti!
Mont’ tuhatta nukkui koht’ paikassa siin’,
Mont’ tuhatta upposi vesiin,
Mont’ tuhatta otti Kaarl’ kuningas kiin’
Ja antoi ne vartiain käsiin;
             Mont’ tuhatta viel’
             Hält’ rauhaa rukoil’ –
Näin Jumalan avull’ hän soti!
Tsaar’ Pietar kyll’ lupas taas keväällä tull’,
Mut emme hänt’ enempää pelkää.
Kaarl’ kuningast’ ravitse, Herra, ijäll’,
Hän hosukoon venäläist’ selkään!
             Näin toivomme viel’,
             Äl’ apuas kiell’,
Ett’ Sinun me avullas sodim’!


  1. puolustan, turvaan.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.