Syksyllä (1892)

Syksyllä. Kirjoittanut anonyymi

Kirjoittaja on nimimerkki Tilia.

Syksyn hämäräinen iltapuoli

pimeähän kokonansa kuoli,

kun joutui yö niin pimeä,

niin kolkko ja niin synkeä.

Syksyinen yö synkkä kauvan kestää,

kaikki toimet ihmisiltä estää;

vain huhkain huutaa korvessa,

se yksin nyt on toimessa.

Aamu armas vihdoin vaaleneepi,

taivas alhaalla vain kaarteleepi,

jo vettä rupee vihmomaan,

ja tuulen henki liikkumaan.

Mutta tuimemmaksi tuuli saapi,

suurempaa se valtaa saavuttaapi.

Myös sade kiihtyy yhtenään,

ja myrsky käypi mylvimään.

Päivää pari sitten myrsky pauhaa,

saavut’ ei sen raivo missään rauhaa;

se hongat kaataa juurineen

ja katot tempaa kaikkineen.

Herkee joskus myöskin hirmumyrsky,

tyyntyy sentään vihdoin tuima tyrsky,

taivaalta pilvet poistuvat,

pisarat ruohoin haihtuvat.

Aurinkoinen armas taasen loistaa,

harmaat huurut ilmasta se poistaa;

se valon kirkkaan levittää

ja luodut kaikki lämmittää.

Lehdikoissa linnut livertävät,

sävelillään rauhaa synnyttävät;

ne kilvan kiittää Luojaansa

edestä hänen lahjainsa.

Lähde: Kulokorsia. I. Suom. Normaalilyseen konventin albumi. 1892. Werner Söderström, Porvoo.