Synnyinseudulleni

Synnyinseudulleni. Kirjoittanut Mikko Uotinen

On täällä synkkä syksy-yö

ja valta sumujen,

rajusti rajatuulet lyö

kylmyyttä kylväen,

on koskematon rajasuo,

se kaataa kulkijan,

se turmaa, tuhon hälle tuo

ja tuskan vaikean.

Viel’ valistus ja viljelys

aatosten armahain,

on sille outo käsitys

ja turha touhu vain,

se näkee varjot vaikeat,

ei katso korkeaan,

luo sairahat sen katsehet

vuos’satain sammaltaan.

Sen henki pilvin pimetty,

sen siivet sorretut,

sen kevätuskot särjetty,

sen mietteet murretut,

sen vieras henki hallitsee

ja tavat tahmeat,

sen rinnanrouta vallitsee

ja orjanunelmat.

Se orjan nimen kerran sai,

ol’ vapaa sielustaan,

nyt vapahana kantaa vain

se orjuutt’ povessaan,

yön orja on ja alhaisten

tapojen vanki vaan,

mies miettehien maisien

ja nainen hallamaan.

Voi synnyinseutu osaton,

syy meidän yksin on:

sun kohtalosi tunnoton

ja vaivas valoton,

se meistä kasvoi, kohosi,

kuin sumu sairas tuo,

mi kaikkialle kuvasi

nyt kuolon kalvaan luo.

Kun oman onnen etsintä

on ollut ylin työ,

siks’ kotiseudun sydäntä

rumien ruoste syö,

on riistetty, on raastettu

sinua, rajamaa,

mit’ irti läksi otettu,

jäi kurjuus sulle vaan.

Mutt’ kerran sulle, rajamaa,

soi uusi virsi taas,

kun onneksesi vaeltaa,

keväinen voima maass’,

tuo nuori voima nouseva,

mi leikkii kummullaan,

se kerran sulle suloista

soi aamulauluaan.

Me emme pysty pyhihin:

tahroissa taltat on,

uus’ voima astuu ohjihin

ja hehkuu taistohon

sun puolestasi, rajamaa,

ja nostaa kerran sun,

se huolesi voi huojentaa

sun paljon poljetun.

Me sairahia oomme me,

ei tarmon tulta näy,

yön lapsia me oomme, me,

vain haudat hämärtäy,

ei aamuhun me uskota,

mutt’ nuoret, heissä juur’

voi syttyä, voi syntyä

elämä terve, suur’.

Äl’ meihin katso, rajamaa,

näät kansaa kalmiston,

sä katso nuoriin, nouseviin,

ne vapahtajas’ on,

suo meidän olla allapäin

ei meistä päivä saa,

jos meihin katsot, sieluhus’

saat lisää kuolemaa.

Oi usko nuoriin, nouseviin,

sä synnyinseutu mun,

se voima kuni aurinko

kohottaa eloon sun,

se vapaa on, ja sielustaan

suvinen soitto soi,

sen käsi kyntää rajamaan

ja henki voittaa voi!

Lähde: Uotinen, Mikko [1911]: Sätehiä: runoja. Työväen kirjakauppa, Viipuri.