Syttyessä

Syttyessä. Kirjoittanut Mikko Uotinen

Ens’ kipinä kun rinnassani sulle syttyi,

mä hymyilin ja sanoin: pala vaan,

mä uskoin että virvavalkea se ompi,

mi nuotioks’ ei vartu milloinkaan.

Kun kipinästä toinen sulle syttyi,

mä ankarasti mietin: kuolkaa pois,

ei koskaan tuliroihu sulle multa

saa nousta, eikä noustakkaan se vois’.

Se kasvoi, palaa, roihuu yhä vaan

ja tuska tumma kalvaa murtain mun,

mun elämäni kaikki uskot uupui

ja kaikki valot peitti kuvas’ sun.

Mä kuljen kuni säken syksy-yöhön,

mä ootan hetkeä, mi sammuttais’ jo tään

suruisen retken, joka vihloin viiltää

ja sitoo kärsimyksin minut elämään.

Pala kirottu, pala siunattu tuli turmion,

sinä valkea elämänretkien vaikeimpain,

mutt’ onnea huulille jää, kun säken sammuaa,

se on tietoa: kuva sun yhä vielä on povessain.

Lähde: Uotinen, Mikko [1911]: Sätehiä: runoja. Työväen kirjakauppa, Viipuri.