Tamperelaista liikemaailmaa kohdannut isku
Tampereen liikemaailmaa on nykyisin kohdannut sellainen isku, että sen tuottamat vauriot saattavat ulottua hyvinkin laajalle ja muodostua arvaamattomiksi. Yhdyspankin täkäläisen haarakonttorin johtajan Nils Idmanin vangitseminen ja hänen harjoittamainsa suuremmoisten kavallusten ilmituleminen on täyttänyt kauhistuksella ja masennuksella ei ainoastaan niiden monien mielet, jotka hänen kanssaan taikka hänen välityksellään ovat antautuneet taloudellisiin sitoumuksiin, vaan niidenkin mielet, jotka tavalla taikka toisella ovat Tampereen liike-elämästä riippuvia. Tämmöisiä löytyy luonnollisesti lukuisasti kaikissa kuntalaiskerroksissa, eikä siis ole ihmeteltävä, että neuvottomuus ja alakuloisuus pyrkii saamaan jalansijaa vähin itse kussakin.
Tampereella on tosin jo vähintäin puolen vuosikymmentä valitettu valittamistaan huonoja liikesuhteita. Mistä tämä oikeastaan on johtunut, siitä ei ole oltu selvillä. N. s. rahapula on täällä ollut pysyväinen eivätkä liikemiehet sanoneet sen parantuneen silloinkaan, kun viimeiset ulkomaiset lainat joitakuita vuosia sitten saatiin liikkeeseen. Tampereen liikemiehet ovat olleet siinä käsityksessä, että kaupunkilaisen väestön ja ympärillä olevan maaseudun ostokyky on yleensä vähentynyt, siitä huolimatta että jollakulla alalla on saattanut nousuakin havaita. Tämä käsitys on saanut tukevaa selkänojaakin siitä valitettavasta asiaintilasta, että Tampereella viimeisinä vuosina on sattunut erinomaisen lukuisasti vararikkoja pienempien ja keskikokoisten liikkeiden keskuudessa. Vararikkojen lukumäärä on ollut vallan huolestuttavan suuri, eikä voida suinkaan väittää, että enimpiin niistä olisi ollut syynä epäterveellinen liikennöiminen, vaan on syyn täytynyt olla syvemmällä ja laadultaan itsepintaisempaa.
Tulee nyt sitten tämä suuremmoinen pankkihuijaus, ehkä suurin tähän asti maassamme kuulluista, ja uhkaa varsinaisella rahapaniikilla Tampereen liike-elämää ja rahamaailmaa. Jos jotkut luulevat voivansa jo laskea pankinjohtaja Idmanin kavallukset miljooneissa, niin hänen sitoumuksensa lienee laskettava joka tapauksessa useammissa kymmenissä miljooneissa. Häntä on käytetty Tampereen liike-elämässä jonkinlaiena[1] yleistakaajana, joka säännöllisesti on asettunut velkataakasta osaltaan vastaamaan pelastaakseen sen taikka tämän heikon liikeyrityksen vararikosta. Hänen tiedetään sitä paitsi hyväntahtoisuudesta ja ihmisystävyydestä auttaneen lukemattomia yksityisiä. Vaikka myöntääkin hänen näin menetelleen usein siitäkin syystä, että hän käytti auttamiaan liikkeitä ja yksityisiä vuorostaan oman luotontarpeensa tyydyttämiseksi, niin tunnustettava on kuitenkin, ainakin se käsitys on yleisesti vallalla, että monessa tapauksessa pankinjohtaja Idmanin toiminnassa on ollut määräävänä suurelta osalta puhtaasti itsekkyydestä vapaat ja liike-elämän rauhallista kehittymistä tarkoittavat näkökohdat.
Mutta tämä ei saa lieventää sitä arvostelua, mikä hänestä nyttemmin on annettava. Pankinjohtaja Idmanin on täytynyt jo aikoja sitten huomata, ettei sellainen vastuiden keräytyminen yhden henkilön niskoille, kuin hänen suhteensa yhä enenevässä määrässä vuosien kuluessa tapahtui, ole voinut täällä olla liike-elämälle terveydeksi. Hänen täytyi myöskin ymmärtäväisenä liikemiehenä havaita, milloin hänen oma asemansa oli horjuva eikä sietänyt enempää painoa. On kyllä sellainenkin asema käsitettävissä, että toinen yritys tuo pakosta toisen mukanaan, ja että kiristyneet olot ajavat miestä edelleen tahtoen taikka tahtomatta. Mutta nimenomaan pankinjohtajalle ja älykkäälle liikemiehelle ei voida antaa anteeksi, ettei hän itseensä nähden noudata niitä ohjeita, jotka hän katsoo kaikille muille liikkeenharjoittajille terveellisiksi. Häntä on pidetty sivistyksessä ja hienotuntoisuudessa mallikelpoisena pankinjohtajana, hänen toimintansa nyt päättyessä havaitaan, että hän on aiheena ehkä suunnattomiin vaurioihin Tampereen taloudellisessa elämässä, hänen kavalluksistaan puhumattakaan. Eivät luullaksemme mitkään yhteiskuntapiirit taikka puolueet Tampereella ole aluksikaan epäilleet mitään konnuutta Nils Idmanissa olevan, mutta askel kunnian kukkulalta poliisivankilaan on hyvinkin pieni, kuten tämäkin tapaus osaltaan todistaa.
Meidän on tämän yhteydessä, niin kiusalliselta kuin se tuntuukin, annettava pieni ojennus ruotsalaiselle ja puolisuomalaiselle liikemiesluokallemme. Ei ole kovin pitkää aikaa kulunut siitä, kun maamme ruotsinkieliset lehdet, H:bladet etupäässä ja monen nuorsuomalaisen lehden säestämänä, erään oikeusjutun johdolla, joka oli muutaman vararikon jälkinäytös, katsoivat asiakseen hyökätä kansallismielisen liikemiesluokkamme kimppuun moittien sitä muka huonosta liikemiesmoraalista. Mentiinpä niinkin pitkälle, että syytettiin suomalaisten liikemiesten kauppa korkeakoulua epäterveellisten liikemiesperiaatteiden istuttamisesta nuoriin alotteleviin liikemiehiin. Meillä oli jo silloin tilaisuus huomauttaa, kuinka väärin on yksityisen menettelystä tehdä yleisiä johtopäätöksiä tarkoituksella saattaa tietyt kansalaisryhmät epäilyksen alaisiki.[2] Nils Idmanin kukistuminen Tampereen ruotsalaisen herrasväen käsivarsilla houkuttelee meitä miltei vastustamattomasti mittaamaan samalla mitalla, mutta jääköön asia pelkkään huomautukseen siitä, ettei niillä taikka näillä puoluepiireillä ole varaa syytellä toisiaan huonosta liikemoraalista eikä mitään kerskattavaa toistensa edessä.
Lähde[muokkaa]
Aamulehti perjantai 6.12.1912 s. 1–2, pääkirjoitus.
Kirjoittaja[muokkaa]
Aamulehden pääkirjoituksen on oletettavasti kirjoittanut lehden vastaava toimittaja Aukusti Alhovuori (1863–1912), vaikka kirjoituksen yhteyteen ei olekaan liitetty kirjoittajan nimeä.