Tervehdys ja hyvästijättö

Wikiaineistosta
Tervehdys ja hyvästijättö.

Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe
Suom. Otto Manninen.


Pois satulaan. Löi sydän kiihtyin.
Kuin aatos nopsaan lähtö käy;
jo uinuu maa yön helmaan viihtyin,
ei vuorilt’ enää rusko näy;
jo tammi, jättiläinen vakaa,
tuoll’ usmavaipan ylleen saa;
pimeyden silmät lehväin takaa
vain sadat, tummat tuijottaa.
Kuun vaisut kasvot kaihtaa sumu,
se katsoo pilvikummultaan;
soi hiljaa tuulten siivenhumu,
yön kuiske kolkon, kammotkaan;
yö tuhannet loi hirmuhaamut,
mun riemunraikas mieli on:
mun sielussani mitkä aamut!
Mi rinnass’ ahjo auringon.
Sun näin, ja vienon riemun valoi
poveeni sulo silmäys;
vain sulle sydän sykki, paloi,
sua palvoi joka hengähdys.
Rusotti hohde kevätkoinen
nuo armaat kasvot kirkastain,
ja – taivaat! – hellyys mulle moinen,
sit’ ansainnut en, toivoin vain!
Mut ah, kun nous koin kultasoihtu,
nous eteen eron ankaruus:
sun huulillas mi hurma, loihtu,
sun silmissäs mi suruisuus!
Ma läksin, kostui katse, jolla
mua saatoit, murheen painamaa;
mut sentään: rakastettu olla
ja rakastaa kuink’ ihanaa!


Lähde: Saksan kirjallisuuden kultainen kirja. 1930. Toimittanut Rafael Koskimies. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.