Sivu:Elinan surma.djvu/112

kirsti.
Tulin vaan ajatelleeksi sisarvainajatani ja — Uolevia. — Eivätkö Klaun synkät »muistot» joskus herää?

elina.
Eivät. — Kerran hän puhui mustasta enkelistään ja sanoi minua hyväksi enkelikseen, joka sovitan kaikki jälleen. — Tiedätkö, hän rakentaa Kaarinalle uuden haudan niemelle.

kirsti.
Etkö ole vähääkään mustasukkainen?

elina.
Mitä ajattelet? Usko minua, minä rakastan sisarvainajatasi yhtä paljon kuin Klauskin.

kirsti.
Niin, niin, olettehan onnelliset kuin kaksi viatonta lasta. — Klaus on hyvä, vaan — heikko. — Toivokaamme että hän aina sinua uskollisesti rakastaa. — Mutta mitä joutavia puhunkaan, jätetään jo sikseen. — (Palvelija tuo viiniä.) No, enhän vielä ole juonut tervetuliaismaljaasikaan. — Kas tässä on hyvää Espanjan viiniä, se onkin sinulle tarpeen matkan jälkeen. — Juo sinä pohjaan! — Kuule, meillä, — sinulla, Uolevilla ja minulla pitää olla oikein kodikasta ja hauskaa täällä tänä iltana. — Mutta missä poika viipyykin? — Koeta saattaa hänet iloiseksi, on häntä kuitenkin vähän sääli. — Vaan Elina hyvä, sinulla on tuo raskas puku ylläsi täällä lämpimässä. Mennään minun huoneeseeni, niin saat aamunuttuni yllesi, jos ei sinulla itselläsi ole mukana, sitten sinun on mukavampi. — Täällä voit olla aivan vapaudessasi, Uolevista emme välitä vähääkään — tule nyt.