Ero sivun ”Kalevala - Seitsemäs runo” versioiden välillä
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
kijjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 1: | Rivi 1: | ||
:Vaka vanha Väinämöinen uipi aavoja syviä; <br /> |
|||
aasdasdasdasdasdasdas ;) |
|||
:kulki kuusisna hakona, petäjäisnä pehkiönä <br /> |
|||
:kuusi päiveä kesäistä, kuusi yötä järkiähän, <br /> |
|||
:eessänsä vesi vetelä, takanansa taivas selvä. |
|||
:Uip' on vielä yötä kaksi, kaksi päiveä pisintä. <br /> |
|||
:Niin yönä yheksäntenä, kaheksannen päivän päästä <br /> |
|||
:toki tuskaksi tulevi, painuvi pakolliseksi, <br /> |
|||
:kun ei ole kynttä varpahissa eikä sormissa niveltä. |
|||
:Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: <br /> |
|||
:"Voi minä poloinen poika, voi poika polon-alainen, <br /> |
|||
:kun läksin omilta mailta, elomailta entisiltä <br /> |
|||
:iäkseni ilman alle, kuuksi päiväksi kululle, <br /> |
|||
:tuulten tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi <br /> |
|||
:näillä väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa! <br /> |
|||
:Vilu on täällä ollakseni, vaiva värjätelläkseni, <br /> |
|||
:aina aalloissa asua, veen selällä seurustella. |
|||
:"Enkä tuota tieäkänä, miten olla, kuin eleä <br /> |
|||
:tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla: <br /> |
|||
:tuulehenko teen tupani, vetehenkö pirtin veistän? |
|||
:"Teen mä tuulehen tupani: ei ole tuulessa tukea; <br /> |
|||
:veistän pirttini vetehen: vesi viepi veistokseni." |
|||
:Lenti lintunen Lapista, kokkolintu koillisesta. <br /> |
|||
:Ei ole kokko suuren suuri eikä kokko pienen pieni: <br /> |
|||
:yksi siipi vettä viisti, toinen taivasta lakaisi, <br /> |
|||
:pursto merta pyyhätteli, nokka luotoja lotaisi. |
|||
:Lenteleikse, liiteleikse, katseleikse, käänteleikse. <br /> |
|||
:Näki vanhan Väinämöisen selällä meren sinisen: <br /> |
|||
:"Mit' olet meressä, miesi, uros, aaltojen seassa?" |
|||
:Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Sit' olen meressä miesi, uros aaltojen varassa: <br /> |
|||
:läksin neittä Pohjolasta, impeä Pimentolasta. |
|||
:"Ajoa karautimme suloa meryttä myöten. <br /> |
|||
:Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana <br /> |
|||
:tulin Luotolan lahelle, Joukolan jokivesille: <br /> |
|||
:hepo alta ammuttihin, itseäni mielittihin. |
|||
:"Siitä vierähin vetehen, sorruin sormin lainehesen <br /> |
|||
:tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi. |
|||
:"Tulipa tuuli luotehesta, iästä iso vihuri; <br /> |
|||
:se mun kauas kannatteli, uitteli ulomma maasta. <br /> |
|||
:Mont' olen päiveä pälynnyt, monta yötä uiksennellut <br /> |
|||
:näitä väljiä vesiä, ulapoita auke'ita; <br /> |
|||
:enk' on tuota tunnekana, arvoa, älyäkänä, <br /> |
|||
:kumpi kuoloksi tulevi, kumpi ennen ennättävi: <br /> |
|||
:nälkähänkö nääntyminen, vai vetehen vaipuminen." |
|||
:Sanoi kokko, ilman lintu: "Ellös olko milläskänä! <br /> |
|||
:Seisotaite selkähäni, nouse kynkkäluun nenille! <br /> |
|||
:Mie sinun merestä kannan, minne mielesi tekevi. <br /> |
|||
:Vielä muistan muunki päivän, arvoan ajan paremman, <br /> |
|||
:kun ajoit Kalevan kasken, Osmolan salon sivallit: <br /> |
|||
:heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan <br /> |
|||
:linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi." |
|||
:Siitä vanha Väinämöinen kohottavi kokkoansa; <br /> |
|||
:mies on nousevi merestä, uros aallosta ajaikse, <br /> |
|||
:siiville sijoitteleikse, kokon kynkkäluun nenille. |
|||
:Tuop' on kokko, ilman lintu, kantoi vanhan Väinämöisen, <br /> |
|||
:viepi tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten <br /> |
|||
:Pohjan pitkähän perähän, summahan Sariolahan. <br /> |
|||
:Siihen heitti Väinämöisen, itse ilmahan kohosi. |
|||
:Siinä itki Väinämöinen, siinä itki ja urisi <br /> |
|||
:rannalla merellisellä, nimen tietämättömällä, <br /> |
|||
:sata haavoa sivulla, tuhat tuulen pieksemätä, <br /> |
|||
:partaki pahoin kulunut, tukka mennyt tuuhakaksi. |
|||
:Itki yötä kaksi, kolme, saman verran päiviäki; <br /> |
|||
:eikä tiennyt tietä käyä, outo, matkoa osannut <br /> |
|||
:palataksensa kotihin, mennä maille tuttaville, <br /> |
|||
:noille syntymäsijoille, elomaillen entisille. |
|||
:Pohjan piika pikkarainen, vaimo valkeanverinen, <br /> |
|||
:teki liiton päivän kanssa, päivän kanssa, kuun keralla <br /> |
|||
:yhen ajan noustaksensa ja yhen havataksensa: <br /> |
|||
:itse ennen ennätteli, ennen kuuta, aurinkoa, <br /> |
|||
:kukonki kurahtamatta, kanan lapsen laulamatta. |
|||
:Viisi villoa keritsi, kuusi lammasta savitsi, <br /> |
|||
:villat saatteli saraksi, kaikki vatvoi vaattehiksi <br /> |
|||
:ennen päivän nousemista, auringon ylenemistä. |
|||
:Pesi siitä pitkät pöyät, laajat lattiat lakaisi <br /> |
|||
:vastasella varpaisella, luutasella lehtisellä. <br /> |
|||
:Ammueli rikkasensa vaskisehen vakkasehen; <br /> |
|||
:vei ne ulos usta myöten, pellolle pihoa myöten, <br /> |
|||
:perimäisen pellon päähän, alimaisen aian suuhun. <br /> |
|||
:Seisattelihe rikoille, kuuntelihe, kääntelihe: <br /> |
|||
:kuulevi mereltä itkun, poikki joen juorotuksen. |
|||
:Juosten joutuvi takaisin, pian pirttihin menevi; <br /> |
|||
:sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa: <br /> |
|||
:"Kuulin mie mereltä itkun, poikki joen juorotuksen." |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas, <br /> |
|||
:pian pistihe pihalle, vierähti veräjän suuhun; <br /> |
|||
:siinä korvin kuunteleikse. Sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Ei ole itku lapsen itku eikä vaimojen valitus; <br /> |
|||
:itku on partasuun urohon, jouhileuan juorottama." |
|||
:Työnnälti venon vesille, kolmilaian lainehille; <br /> |
|||
:itse loihe soutamahan. Sekä souti jotta joutui: <br /> |
|||
:souti luoksi Väinämöisen, luoksi itkevän urohon. |
|||
:Siinä itki Väinämöinen, urisi Uvannon sulho <br /> |
|||
:pahalla pajupurolla, tiheällä tuomikolla: <br /> |
|||
:suu liikkui, järisi parta, vaan ei leuka lonkaellut. |
|||
:Sanoi Pohjolan emäntä, puhutteli, lausutteli: <br /> |
|||
:"Ohoh sinua, ukko utra! Jo olet maalla vierahalla." |
|||
:Vaka vanha Väinämöinen päätänsä kohottelevi. <br /> |
|||
:Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo ma tuon itseki tieän: <br /> |
|||
:olen maalla vierahalla, tuiki tuntemattomalla. <br /> |
|||
:Maallani olin parempi, kotonani korkeampi." |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Saisiko sanoakseni, oisiko lupa kysyä, <br /> |
|||
:mi sinä olet miehiäsi ja kuka urohiasi?" |
|||
:Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Mainittihinpa minua, arveltihin aikoinansa <br /> |
|||
:illoilla iloitsijaksi, joka laakson laulajaksi <br /> |
|||
:noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla. <br /> |
|||
:Mi jo lienenki katala, tuskin tunnen itsekänä." |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Nouse jo norosta, miesi, uros, uuelle uralle, <br /> |
|||
:haikeasi haastamahan, satuja sanelemahan!" |
|||
:Otti miehen itkemästä, urohon urisemasta; <br /> |
|||
:saattoi siitä purtehensa, istutti venon perähän. <br /> |
|||
:Itse airoille asettui, soutimille suorittihe; <br /> |
|||
:souti poikki Pohjolahan, viepi vierahan tupahan. |
|||
:Syötteli nälästynehen, kastunehen kuivaeli; <br /> |
|||
:siitä viikon hierelevi, hierelevi, hautelevi: <br /> |
|||
:teki miehen terveheksi, urohon paranneheksi. <br /> |
|||
:Kysytteli, lausutteli, itse virkki, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Mitä itkit, Väinämöinen, uikutit, uvantolainen, <br /> |
|||
:tuolla paikalla pahalla, rannalla meryttä vasten?" |
|||
:Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Onpa syytä itkeäni, vaivoja valittoani! <br /> |
|||
:Kauan oon meriä uinut, lapioinnut lainehia <br /> |
|||
:noilla väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa. |
|||
:"Tuota itken tuon ikäni, puhki polveni murehin, <br /> |
|||
:kun ma uin omilta mailta, tulin mailta tuttavilta <br /> |
|||
:näille ouoille oville, veräjille vierahille. <br /> |
|||
:Kaikki täällä puut purevi, kaikki havut hakkoavi, <br /> |
|||
:joka koivu koikkoavi, joka leppä leikkoavi: <br /> |
|||
:yks' on tuuli tuttuani, päivä ennen nähtyäni <br /> |
|||
:näillä mailla vierahilla, äkkiouoilla ovilla." |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, siitä tuon sanoiksi saatti: <br /> |
|||
:"Elä itke, Väinämöinen, uikuta, uvantolainen! <br /> |
|||
:Hyvä tääll' on ollaksesi, armas aikaellaksesi, <br /> |
|||
:syöä lohta luotaselta, sivulta sianlihoa." |
|||
:Silloin vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki: <br /> |
|||
:"Kylkehen kyläinen syönti hyvissäki vierahissa; <br /> |
|||
:mies on maallansa parempi, kotonansa korkeampi. <br /> |
|||
:Soisipa sula Jumala, antaisipa armoluoja: <br /> |
|||
:pääsisin omille maille, elomaillen entisille! <br /> |
|||
:Parempi omalla maalla vetonenki virsun alta, <br /> |
|||
:kuin on maalla vierahalla kultamaljasta metonen." |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Niin mitä minullen annat, kun saatan omille maille, <br /> |
|||
:oman peltosi perille, kotisaunan saapuville?" |
|||
:Sanoi vanha Väinämöinen: "Mitäpä kysyt minulta, <br /> |
|||
:jos saatat omille maille, oman peltoni perille, <br /> |
|||
:oman käen kukkumille, oman linnun laulamille! <br /> |
|||
:Otatko kultia kypärin, hope'ita huovallisen?" |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Ohoh viisas Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen! <br /> |
|||
:En kysele kultiasi, halaja hope'itasi: <br /> |
|||
:kullat on lasten kukkasia, hopeat hevon helyjä. <br /> |
|||
:Taiatko takoa sammon, kirjokannen kalkutella <br /> |
|||
:joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta, <br /> |
|||
:yhen ohrasen jyvästä, yhen uuhen villasesta, <br /> |
|||
:niin annan tytön sinulle, panen neien palkastasi, <br /> |
|||
:saatan sun omille maille, oman linnun laulamille, <br /> |
|||
:oman kukon kuulumille, oman peltosi perille." |
|||
:Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Taia en sampoa takoa, kirjokantta kirjoitella. <br /> |
|||
:Saata mie omille maille: työnnän seppo Ilmarisen, <br /> |
|||
:joka samposi takovi, kirjokannet kalkuttavi, <br /> |
|||
:neitosi lepyttelevi, tyttäresi tyy'yttävi. |
|||
:"Se on seppo sen mokoma, ylen taitava takoja, <br /> |
|||
:jok' on taivoa takonut, ilman kantta kalkutellut: <br /> |
|||
:ei tunnu vasaran jälki eikä pihtien pitämät." |
|||
:Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Sille työnnän tyttäreni, sille lapseni lupoan, <br /> |
|||
:joka sampuen takovi, kannen kirjo kirjoittavi <br /> |
|||
:joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta, <br /> |
|||
:yhen ohrasen jyvästä, yhen uuhen untuvasta." |
|||
:Pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen; <br /> |
|||
:saattoi vanhan Väinämöisen, istutti oron rekehen. <br /> |
|||
:Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi: <br /> |
|||
:"Elä päätäsi ylennä, kohottele kokkoasi, <br /> |
|||
:kun ei uupune oronen, tahi ei ilta ennättäne: <br /> |
|||
:josp' on päätäsi ylennät, kohottelet kokkoasi, <br /> |
|||
:jo toki tuho tulevi, paha päivä päälle saapi." |
|||
:Siitä vanha Väinämöinen löi orosen juoksemahan, <br /> |
|||
:harjan liina liikkumahan. Ajoa karittelevi <br /> |
|||
:pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta. |
|||
{{runo|edellinen=[[Kalevala - Kuudes runo|Kuudes runo]]|teos=[[Kalevala]]|seuraava=[[Kalevala - Kahdeksas runo|Kahdeksas runo]]|}} |
|||
[[Luokka:Kalevala]] |
Versio 18. lokakuuta 2006 kello 15.57
- Vaka vanha Väinämöinen uipi aavoja syviä;
- kulki kuusisna hakona, petäjäisnä pehkiönä
- kuusi päiveä kesäistä, kuusi yötä järkiähän,
- eessänsä vesi vetelä, takanansa taivas selvä.
- Uip' on vielä yötä kaksi, kaksi päiveä pisintä.
- Niin yönä yheksäntenä, kaheksannen päivän päästä
- toki tuskaksi tulevi, painuvi pakolliseksi,
- kun ei ole kynttä varpahissa eikä sormissa niveltä.
- Siinä vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Voi minä poloinen poika, voi poika polon-alainen,
- kun läksin omilta mailta, elomailta entisiltä
- iäkseni ilman alle, kuuksi päiväksi kululle,
- tuulten tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi
- näillä väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa!
- Vilu on täällä ollakseni, vaiva värjätelläkseni,
- aina aalloissa asua, veen selällä seurustella.
- "Enkä tuota tieäkänä, miten olla, kuin eleä
- tällä inhalla iällä, katovalla kannikalla:
- tuulehenko teen tupani, vetehenkö pirtin veistän?
- "Teen mä tuulehen tupani: ei ole tuulessa tukea;
- veistän pirttini vetehen: vesi viepi veistokseni."
- Lenti lintunen Lapista, kokkolintu koillisesta.
- Ei ole kokko suuren suuri eikä kokko pienen pieni:
- yksi siipi vettä viisti, toinen taivasta lakaisi,
- pursto merta pyyhätteli, nokka luotoja lotaisi.
- Lenteleikse, liiteleikse, katseleikse, käänteleikse.
- Näki vanhan Väinämöisen selällä meren sinisen:
- "Mit' olet meressä, miesi, uros, aaltojen seassa?"
- Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sit' olen meressä miesi, uros aaltojen varassa:
- läksin neittä Pohjolasta, impeä Pimentolasta.
- "Ajoa karautimme suloa meryttä myöten.
- Niin päivänä muutamana, huomenna moniahana
- tulin Luotolan lahelle, Joukolan jokivesille:
- hepo alta ammuttihin, itseäni mielittihin.
- "Siitä vierähin vetehen, sorruin sormin lainehesen
- tuulen tuuiteltavaksi, aaltojen ajeltavaksi.
- "Tulipa tuuli luotehesta, iästä iso vihuri;
- se mun kauas kannatteli, uitteli ulomma maasta.
- Mont' olen päiveä pälynnyt, monta yötä uiksennellut
- näitä väljiä vesiä, ulapoita auke'ita;
- enk' on tuota tunnekana, arvoa, älyäkänä,
- kumpi kuoloksi tulevi, kumpi ennen ennättävi:
- nälkähänkö nääntyminen, vai vetehen vaipuminen."
- Sanoi kokko, ilman lintu: "Ellös olko milläskänä!
- Seisotaite selkähäni, nouse kynkkäluun nenille!
- Mie sinun merestä kannan, minne mielesi tekevi.
- Vielä muistan muunki päivän, arvoan ajan paremman,
- kun ajoit Kalevan kasken, Osmolan salon sivallit:
- heitit koivun kasvamahan, puun sorean seisomahan
- linnuille lepeämiksi, itselleni istumiksi."
- Siitä vanha Väinämöinen kohottavi kokkoansa;
- mies on nousevi merestä, uros aallosta ajaikse,
- siiville sijoitteleikse, kokon kynkkäluun nenille.
- Tuop' on kokko, ilman lintu, kantoi vanhan Väinämöisen,
- viepi tuulen tietä myöten, ahavan ratoa myöten
- Pohjan pitkähän perähän, summahan Sariolahan.
- Siihen heitti Väinämöisen, itse ilmahan kohosi.
- Siinä itki Väinämöinen, siinä itki ja urisi
- rannalla merellisellä, nimen tietämättömällä,
- sata haavoa sivulla, tuhat tuulen pieksemätä,
- partaki pahoin kulunut, tukka mennyt tuuhakaksi.
- Itki yötä kaksi, kolme, saman verran päiviäki;
- eikä tiennyt tietä käyä, outo, matkoa osannut
- palataksensa kotihin, mennä maille tuttaville,
- noille syntymäsijoille, elomaillen entisille.
- Pohjan piika pikkarainen, vaimo valkeanverinen,
- teki liiton päivän kanssa, päivän kanssa, kuun keralla
- yhen ajan noustaksensa ja yhen havataksensa:
- itse ennen ennätteli, ennen kuuta, aurinkoa,
- kukonki kurahtamatta, kanan lapsen laulamatta.
- Viisi villoa keritsi, kuusi lammasta savitsi,
- villat saatteli saraksi, kaikki vatvoi vaattehiksi
- ennen päivän nousemista, auringon ylenemistä.
- Pesi siitä pitkät pöyät, laajat lattiat lakaisi
- vastasella varpaisella, luutasella lehtisellä.
- Ammueli rikkasensa vaskisehen vakkasehen;
- vei ne ulos usta myöten, pellolle pihoa myöten,
- perimäisen pellon päähän, alimaisen aian suuhun.
- Seisattelihe rikoille, kuuntelihe, kääntelihe:
- kuulevi mereltä itkun, poikki joen juorotuksen.
- Juosten joutuvi takaisin, pian pirttihin menevi;
- sanoi tuonne saatuansa, toimitteli tultuansa:
- "Kuulin mie mereltä itkun, poikki joen juorotuksen."
- Louhi, Pohjolan emäntä, Pohjan akka harvahammas,
- pian pistihe pihalle, vierähti veräjän suuhun;
- siinä korvin kuunteleikse. Sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ei ole itku lapsen itku eikä vaimojen valitus;
- itku on partasuun urohon, jouhileuan juorottama."
- Työnnälti venon vesille, kolmilaian lainehille;
- itse loihe soutamahan. Sekä souti jotta joutui:
- souti luoksi Väinämöisen, luoksi itkevän urohon.
- Siinä itki Väinämöinen, urisi Uvannon sulho
- pahalla pajupurolla, tiheällä tuomikolla:
- suu liikkui, järisi parta, vaan ei leuka lonkaellut.
- Sanoi Pohjolan emäntä, puhutteli, lausutteli:
- "Ohoh sinua, ukko utra! Jo olet maalla vierahalla."
- Vaka vanha Väinämöinen päätänsä kohottelevi.
- Sanan virkkoi, noin nimesi: "Jo ma tuon itseki tieän:
- olen maalla vierahalla, tuiki tuntemattomalla.
- Maallani olin parempi, kotonani korkeampi."
- Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Saisiko sanoakseni, oisiko lupa kysyä,
- mi sinä olet miehiäsi ja kuka urohiasi?"
- Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Mainittihinpa minua, arveltihin aikoinansa
- illoilla iloitsijaksi, joka laakson laulajaksi
- noilla Väinölän ahoilla, Kalevalan kankahilla.
- Mi jo lienenki katala, tuskin tunnen itsekänä."
- Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Nouse jo norosta, miesi, uros, uuelle uralle,
- haikeasi haastamahan, satuja sanelemahan!"
- Otti miehen itkemästä, urohon urisemasta;
- saattoi siitä purtehensa, istutti venon perähän.
- Itse airoille asettui, soutimille suorittihe;
- souti poikki Pohjolahan, viepi vierahan tupahan.
- Syötteli nälästynehen, kastunehen kuivaeli;
- siitä viikon hierelevi, hierelevi, hautelevi:
- teki miehen terveheksi, urohon paranneheksi.
- Kysytteli, lausutteli, itse virkki, noin nimesi:
- "Mitä itkit, Väinämöinen, uikutit, uvantolainen,
- tuolla paikalla pahalla, rannalla meryttä vasten?"
- Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Onpa syytä itkeäni, vaivoja valittoani!
- Kauan oon meriä uinut, lapioinnut lainehia
- noilla väljillä vesillä, ulapoilla auke'illa.
- "Tuota itken tuon ikäni, puhki polveni murehin,
- kun ma uin omilta mailta, tulin mailta tuttavilta
- näille ouoille oville, veräjille vierahille.
- Kaikki täällä puut purevi, kaikki havut hakkoavi,
- joka koivu koikkoavi, joka leppä leikkoavi:
- yks' on tuuli tuttuani, päivä ennen nähtyäni
- näillä mailla vierahilla, äkkiouoilla ovilla."
- Louhi, Pohjolan emäntä, siitä tuon sanoiksi saatti:
- "Elä itke, Väinämöinen, uikuta, uvantolainen!
- Hyvä tääll' on ollaksesi, armas aikaellaksesi,
- syöä lohta luotaselta, sivulta sianlihoa."
- Silloin vanha Väinämöinen itse tuon sanoiksi virkki:
- "Kylkehen kyläinen syönti hyvissäki vierahissa;
- mies on maallansa parempi, kotonansa korkeampi.
- Soisipa sula Jumala, antaisipa armoluoja:
- pääsisin omille maille, elomaillen entisille!
- Parempi omalla maalla vetonenki virsun alta,
- kuin on maalla vierahalla kultamaljasta metonen."
- Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Niin mitä minullen annat, kun saatan omille maille,
- oman peltosi perille, kotisaunan saapuville?"
- Sanoi vanha Väinämöinen: "Mitäpä kysyt minulta,
- jos saatat omille maille, oman peltoni perille,
- oman käen kukkumille, oman linnun laulamille!
- Otatko kultia kypärin, hope'ita huovallisen?"
- Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Ohoh viisas Väinämöinen, tietäjä iän-ikuinen!
- En kysele kultiasi, halaja hope'itasi:
- kullat on lasten kukkasia, hopeat hevon helyjä.
- Taiatko takoa sammon, kirjokannen kalkutella
- joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta,
- yhen ohrasen jyvästä, yhen uuhen villasesta,
- niin annan tytön sinulle, panen neien palkastasi,
- saatan sun omille maille, oman linnun laulamille,
- oman kukon kuulumille, oman peltosi perille."
- Vaka vanha Väinämöinen sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Taia en sampoa takoa, kirjokantta kirjoitella.
- Saata mie omille maille: työnnän seppo Ilmarisen,
- joka samposi takovi, kirjokannet kalkuttavi,
- neitosi lepyttelevi, tyttäresi tyy'yttävi.
- "Se on seppo sen mokoma, ylen taitava takoja,
- jok' on taivoa takonut, ilman kantta kalkutellut:
- ei tunnu vasaran jälki eikä pihtien pitämät."
- Louhi, Pohjolan emäntä, sanan virkkoi, noin nimesi:
- "Sille työnnän tyttäreni, sille lapseni lupoan,
- joka sampuen takovi, kannen kirjo kirjoittavi
- joutsenen kynän nenästä, maholehmän maitosesta,
- yhen ohrasen jyvästä, yhen uuhen untuvasta."
- Pani varsan valjahisin, ruskean re'en etehen;
- saattoi vanhan Väinämöisen, istutti oron rekehen.
- Siitä tuon sanoiksi virkki, itse lausui, noin nimesi:
- "Elä päätäsi ylennä, kohottele kokkoasi,
- kun ei uupune oronen, tahi ei ilta ennättäne:
- josp' on päätäsi ylennät, kohottelet kokkoasi,
- jo toki tuho tulevi, paha päivä päälle saapi."
- Siitä vanha Väinämöinen löi orosen juoksemahan,
- harjan liina liikkumahan. Ajoa karittelevi
- pimeästä Pohjolasta, summasta Sariolasta.
Edellinen runo: Kuudes runo |
Kalevala | Seuraava runo: Kahdeksas runo |