Sivu:Elinan surma.djvu/65

kurki.
Hukkuaksemme ulapalla.

kirsti.
Mitä vielä. Neljä hevosta valjaisiin ja täältä sitten nelistäen länttä kohti kilpaa nousevan päivän kanssa. Aamun sarastaessa olemme jo kaukana — kaukana lakealla aavikolla. Ympärillämme tanssivat ruusuiset varjot. Ja kun aurinko nousee, niin edessämme säteilee sininen taivas ja meren valkoinen hohtava vaippa. Ja raittiisti puhaltaa vapauden tuuli. Ja rinta paisuu ja mielen täyttää uusi rohkea riemu. Me olemme kahden kesken keskellä aavaa merta. Ja silloin haihtuu kaikki synkät varjot ja painavat muistot. Oi Klaus! Tämä metsä tukehduttaa minut. Minä halajan valoa ja päivänpaistetta — ikuista, ääretöntä vapautta.

kurki.
Ja sitten alkaa jälleen uusi yö.

kirsti.
Silloin istumme Örbyssä ja juomme toivon maljoja ritari Eskil Eerikinpojan luona. Mitä sanot? Emmekö lähde?

kurki.
Kyllä ymmärrän. Sinä haluat pois — tuonne avaraan maailmaan, pois elon vilinään.

kirsti.
Synkiksi muuttuvat päiväsi täällä. Iloa et sinä Laukossa löydä.

kurki.
Etkä sinä liioin. (Äänettömyys.)