Maamme kirja: 79. Suomalaisia kansanlauluja

78. Suomalainen kansanrunous

79. Suomalaisia kansanlauluja. Maamme kirja Kirjoittanut Zacharias Topelius

80. Suomalaisia sananlaskuja

a) Laulunopettajatar.

Kun olin ennen nuorempana,

Kasvavaisena kanana,

Tuli eukko tuonnempata,

Laulata Lapin perältä,

Joka virsiä veteli,

Monet laulut laulatteli.

Annoin rätsinän akalle,

Hyvän paian palkastansa,

Siirrytin sinikeräiset,

Puottelin punaiset langat,

Hyvän laulun laulamasta,

Paremman pajattamasta,

Virret kielin kertomasta.

Kuules eukko kun nyt laulan,

Kuules akka, kuin sanelen:

Tuo nyt jälle rätsinäni,

Palahuta paitavaate,

Työnnä pois punaiset langat,

Siirrytä sinikeräset!

On jo virttä nauvomatta,

Saamatta sanoja kyllin;

Kyllä huoli virttä tuopi,

Mure virttä muistuttavi,

Kaiho kantavi sanoja,

Miel’alainen arveloita.

Kanteletar 2: 131.

b) Kodittomat.

Oli meillä kuin olikin,

Oli ennen aikoinansa,

Siskoilla sininen silta,

Veikoilla vene punainen,

Nousi tuuli tuulemahan,

Ilman ranta riehkimähän:

Tuuli puut havuttomiksi,

Kanervat kukittomiksi,

Heinät helpehettömiksi,

Siitä taittoi siskon sillan,

Veikolta venon hajotti,

Jätti veikot ve’en varahan,

Siskot siirrätti salolle;

Jätti sormet soutimiksi,

Kämmenet käsimeloiksi,

Hongan oksat huonehiksi,

Katajat kamariloiksi.

Kanteletar 1: 16.

c) Ohoh kullaista kotia!

Lämmin paita liinainenkin

Oman äitin ompelema;

Vilu on vaippa villainenkin

Vaimon vierahan tekemä.

Lämmin on emosen sauna

Ilman lyölyn lyömättäkin;

Kylmäpä kulainen sauna,

Vaikka löyly lyötäköhön.

Koria kotoinen leipä,

Jos on täynnä tähkäpäitä;

Vihavainen vieras leipä,

Vaikka voilla voituohon.

Villainen emosen vitsa,

Ruotoinen isosen ruoska,

Jospa viikon virpokohon,

Rupeaman ruoskikohon;

Vitsa vierahan verinen,

Kyläläisen kynnäppäinen,

Joska kerran iskeköhän,

Tahi puolen koskekohon.

Ohoh kultaista kotia,

Armasta ison eloa!

Jos oli leipeä vähempi,

Niin oli unta viljemmältä;

Ei toruttu turkunnasta,

Makoomasta ei manattu.

Kanteletar 1: 75.

d) Morsiamen hyvästi-jättö.

Enpä mikään ennen ollut

Mustin muita neitosia,

Kalpeampi ve’en kaloja;

Tulin muita mustemmaksi,

Kalpeammaksi kaloja.

Millä maksan maammon mai’on,

Millä isoni hyvyy’en?

Kiitän mä iso sinua

Entisistäni eloista,

Parahimmista paloista,

Murkinoista muinoisista.

Kiitän mä emo sinua

Nuorra tuuviteltuasi,

Pienoissa pi’eltyäsi,

Mai’on ruokiteltuasi.

Kiitän mä koko perehen,

Kaikki kasvinkumppalini,

Joi’en joukossa elelin,

Kasvoin kanssa kasvinajan.

Läh’en nyt tästä kun läh’enkin,

Tästä kullasta ko’ista,

Ison saamasta salista,

Äitin kestikellarista.

Jää nyt pirtti terveheksi,

Pirtti lautakattoinesi,

Hyvä on toiste tullakseni,

Kaunis kaaputellakseni,

Sintsi lautasiltoinesi,

Piha pihlajaisinesi.

Jätän kaikki terveheksi

Mattt ja metsät marjoinensa,

Järvet sa’oin saarinensa,

Kankahat kanervinensa.

Kalevalan ensi-painoksesta.

e) Nuori sotamies.

Suku suuresti surevi,

Laji kaikki kaihoavi,

Heimokunta hellehtivi,

Saavani minun sotahan,

Tykin suuren suun etehen,

Rautakirnujen kitahan,

Sortuvan sotatiloilla,

Vainoteillä vaipuvani.

Vaan ele sure sukuni,

Kaihoa lajini kaunis;

Emmä silloin suohon sorru,

Enkä kaa’u kankahalle,

Kun minä sotahan kuolen,

Kaa’un miekan kalskehesen.

Soria on sotainen tauti,

Soria sotahan kuolla,

Hemme miekan helskehesen:

Äkin poika pois tulevi

Potematta pois menevi,

Laihtumatta lankiavi.

Kantel. 2: 265.

f) Leikkiruno.

Tule meille Tuomas kulta!

Tuoppa joulu tullessasi!

Tule kekri, jouvu joulu,

Sekä pääse pääsiäinen!

Kyll’ on kystä aitassamme,

Paljo pantua eloa:

Sirkan reisi, paarman jalka,

Peipposen peräpakara,

Sammakon sakarivarvas,

Sisiliskon silmäpuoli.

Kantel. 1: 23.

g) Saiman rannalla.

Kultani kukkuu, kaukana kukkuu,

Saiman rannalla ruikuttaa;

Ei ole ruuhta rannalla,

Joka minun kultani kannattaa.

Ikävä on aikana, päivät on pitkät,

Surutont’ en hetkeä muista’kaan;

Voi mikä lienee tullutkaan,

Kun jo ei kultani kuulu’kaan!

Toivon riemu ja autuu’en aika

Suruani harvoin lievittää;

Rintani on kuin järven jää –,

Kukapa sen viimeinkin lämmittää? –

Kotka se lenteli taivahan alla,

Sorja se souteli aalloilla;

Kulta on Saiman rannalla,

Lähteä ei toh’i tuulelta.

Tuuli on tuima ja ankarat aallot,

Ruuhet on rannalla pienoiset;

Ruuhet on rannalla pienoiset,

Kultani sormet on hienoiset.

Ele lähe kultani aaltojen valtaan! –

Aallot ne pian sinun peittääisi.

Sitte ei suru mua heittäisi,

Ennenkuin multakin peittäisi.

Kanteletar.