Toivoton
| Toivoton. Kirjoittanut C. Edv. Törmänen |
- ”On ihmiskunta konnajoukko suuri
- Ja mailma luola rosvoin, roistojen;
- On petos, viekkaus – nytpä tiedän sen –
- Tääll’ aivan kaiken perustus ja juuri.
- On valhe koko luonnon-rakennus,
- On valhe usko, toivo, rakkaus,
- On valhe vala pyhin, vakavin –
- Ja valhettelia itse Luojakin! –
- Mi taivas ompi, autuus mikä vain? –
- (Se narrin tiell’ on tuhansin vienyt.)
- Ol’ ”autuaitten” onni koirallain,
- Jok’ eilen kuoli, mailman arvokkain:
- Hän ”viisahitten” valheista ei tiennyt.
- – Nyt hädäss’ olen, – miss’ on apu mainen?
- Miss’ auttaja tuo vankka, taivahainen? –
- Niin! kautta pääni, joka varmin on:
- Jos itse itseäni en auttaa voi,
- Niin – näin nyt uskontunnustuksein soi –
- Nään, narrimaist’ on luottaa uskohon!”
- Näin hurjaileepi kehno ihmis-järki,
- Harhaillessansa tuskiss’ omissaan,
- Kun luopui linnastansa, Luojastaan,
- Ja suojusteensa, toivon kilven särki. –
- Korvansa tukitsi hän muinoisille
- Virkistyksen ja lohdun sävelille:
- Tuskaa löydy ei niin suurta,
- Joss’ei alku toivon juurta,
- Herran halliten.
- Ken tään uskon säilyttääpi,
- Vihdoin voittohon se jääpi
- Luojan valliten.
- Yksin mailman myrsky-tuulet
- Jos vain kestäväsi luulet,
- Hairaan luulos vie.
- Jos vain järkes ääntä kuulet –
- Järjelläs on ”viisaat” huulet –
- Harhaan luulos vie.
- Yksinkertaisena vallan,
- Herran ääntä seuraamalla
- Aina sielusta,
- Uskos, luottamuksen kautta,
- Pelastut – kun Hän sun auttaa
- Surman nielusta.
- Löydön suo Hän etsiville,
- Aukaisee kolkuttajille,
- Sanans täyttävi:
- Sille, ken ei epäele,
- Uskossansa horjahtele,
- Armons näyttävi!
- Katoopi mailma kalleuksinensa,
- Mut sana pysyy vakuutuksinensa.
- Ja uuden elon Herra meille suo,
- Kun kuolo nämät päivät yöksi luo! –
- Ken tähän luottaa, onnellinen on –
- Ei koskaan turvaton, ei toivoton.
Vieno [C. Edv. Törmänen].
Lähde: Päijänne 6.3.1879.