Toivoton

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toivoton.

Kirjoittanut C. Edv. Törmänen


”On ihmiskunta konnajoukko suuri
Ja mailma luola rosvoin, roistojen;
On petos, viekkaus – nytpä tiedän sen –
Tääll’ aivan kaiken perustus ja juuri.
On valhe koko luonnon-rakennus,
On valhe usko, toivo, rakkaus,
On valhe vala pyhin, vakavin –
Ja valhettelia itse Luojakin! –
Mi taivas ompi, autuus mikä vain? –
(Se narrin tiell’ on tuhansin vienyt.)
Ol’ ”autuaitten” onni koirallain,
Jok’ eilen kuoli, mailman arvokkain:
Hän ”viisahitten” valheista ei tiennyt.
– Nyt hädäss’ olen, – miss’ on apu mainen?
Miss’ auttaja tuo vankka, taivahainen? –
Niin! kautta pääni, joka varmin on:
Jos itse itseäni en auttaa voi,
Niin – näin nyt uskontunnustuksein soi –
Nään, narrimaist’ on luottaa uskohon!”
Näin hurjaileepi kehno ihmis-järki,
Harhaillessansa tuskiss’ omissaan,
Kun luopui linnastansa, Luojastaan,
Ja suojusteensa, toivon kilven särki. –
Korvansa tukitsi hän muinoisille
Virkistyksen ja lohdun sävelille:

Tuskaa löydy ei niin suurta,
Joss’ei alku toivon juurta,
Herran halliten.
Ken tään uskon säilyttääpi,
Vihdoin voittohon se jääpi
Luojan valliten.
Yksin mailman myrsky-tuulet
Jos vain kestäväsi luulet,
Hairaan luulos vie.
Jos vain järkes ääntä kuulet –
Järjelläs on ”viisaat” huulet –
Harhaan luulos vie.
Yksinkertaisena vallan,
Herran ääntä seuraamalla
Aina sielusta,
Uskos, luottamuksen kautta,
Pelastut – kun Hän sun auttaa
Surman nielusta.
Löydön suo Hän etsiville,
Aukaisee kolkuttajille,
Sanans täyttävi:
Sille, ken ei epäele,
Uskossansa horjahtele,
Armons näyttävi!

Katoopi mailma kalleuksinensa,
Mut sana pysyy vakuutuksinensa.
Ja uuden elon Herra meille suo,
Kun kuolo nämät päivät yöksi luo! –
Ken tähän luottaa, onnellinen on –
Ei koskaan turvaton, ei toivoton.

Vieno [C. Edv. Törmänen].


Lähde: Päijänne 6.3.1879.