Toivotuksia

Wikiaineistosta
Toivotuksia.

Kirjoittanut P. J. Hannikainen


Mon’ itseänsä toivoo
    Tähdeksi kiiltämään,
Tai toinen salamaksi
    Halk’ ilman iskemään.
Vaan miksi itseäni
    Ma kerta toivoisin,
Vaikk’ onhan olo mulla
    Tää kaiken parahin.
Jos sentään itseäni
    Ma muuksi toivoisin,
Niin – lumikitehenä
    Ma olla tahtoisin;
Se päivän paistaessa
    Koreesti kimmeltää,
Ja talven kylmän hangen
    Somasti tähdittää.
Kun nurmen kukat nukkuu
    Sikeessä unessaan,
Kun kylm’ on Karjalassa
    Ja hanki peittää maan,
Siell’ lumikitehenä
    Ois olla suloinen,
Sais nähdä, kuinka talvi
    Siell’ ompi herttainen.
Ja pimeä kun peittäis
    Kaunoisen Karjalan,
Tai jos sen murenista
    Näkisin nuutuvan,
Ma silloin hangellansa
    Valoa vartoisin,
Ja ensi pilkahduksen
    Jo sille tarjoisin.
Vaan jospa sitte päivä
    Rupeisi paistamaan,
Mä yhä kirkkahammin
    Yltyisin kiilumaan!
Vaan tuntisinko kevään
    Palaavan Pohjolaan,
Ma ilokyyneleillä
    Sulaisin kaiken maan.
Ja kohta ylös ilmaan
    Ma voisin kiiruhtaa,
Niin maani aamun koittoon
    Siell’ loisin purppuraa!
Vaan, kesän tullen, helle
    Jos maata rasittais,
Ma pilveks leviäisin
    Mi sitä varjoais.
Sielt’ alas maahan sitten
    Sateena saapuisin,
Niin viljavainioille
    Siunausta saattaisin. –
Noin maani parahaksi
    Ois voimat heikotkin,
Kun kaikki, kaikki sille
    Ma aina uhraisin!

Juhani H. [P. J. Hannikainen]


Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. III. 1880. G. W. Edlund, Helsinki.