Trokaus ja maatalousväen maine

Toinen toistamme tukien

Syrjäseutulaisen näkökulmasta Trokaus ja maatalousväen maine[1] Kirjoittanut Sivukulman Santeri

Vapauden arvo

Kirjoitus julkaistu Paikallissanomissa 11.6.1942, s. 3.

Äskettäin oli lehdessämme julkaistuna tohtori A. Charpentierin Mouhijärven maataloustuottajain vuosikokouksessa pitämä alustus, missä suorin sanoin arvosteltiin maataloustuotteiden hintapolitiikkaa ja monia muita maatalouteen läheisesti liittyviä nykytärkeitä asioita. Vaikkakin eräistä alustuksessa esitetyistä seikoista voidaan olla vahvastikin eri mieltä, niin joka tapauksessa maataloustuotteiden hintoja koskeva selonteko osui kuin naulan kantaan. Maataloustuotteiden viralliset hinnat ovat tosiaankin perin alhaisia, eivätkä ne ole millään tavoin verrattavissa teollisuustuotteiden hintoihin, jotka nousemistaan nousevat ilman, että hinnankorotuksista sen suurempaa numeroa tehtäisiin. Kun kansa juo janoonsa vaikkapa vishyvettä tai sitruunasuudaa ja maksaa näistä jaloista juomista 8-10 markkaa litralta, niin ei sitä isostikaan ihmetellä, mutta kun maidon hinta taannoin korotettiin 2:50:een litralta, niin siitäkös nousi äläkkä. Maidontuottaja ei silti tuotakaan hintaa saa meijeristä, vaan saa tyytyä 1:60-1:80:een litralta. Sama suhde — monasti vain vielä paljon räikeämpänä — esiintyy aina maatalous- ja teollisuustuotteita keskenään verrattaessa. Ostakaapa vaikka villalankoja, jos satutte saamaan, ja verratkaa hintaa villakilosta saamaanne maksuun! Tai raakavuodan ja kenkien hintaa keskenään. Näitä vertailuja tehdessä kyllä niidenkin silmät aukenevat, jotka tuota epäsuhdetta eivät ole tulleet lähemmin ajatelleeksi. Niinpä eräskin isäntämies tuon asian hoksasi myydessään suuren lehmännahan ja ostaessaan samalla tyttärelleen kengät. Sellaiset naisenkengät — tiedättehän — joissa on puukorot, ohuet pohjat ja aavistuksen verran nahkaa päällisissä. Tietysti isäntä joutui tekemään hyvät välirahat, mutta valehtelisin, jos sanoisin hänen olleen tyytyväisen kauppaansa.

— — —

Niinpä niin, kyllä noita vertailuja voisi jatkaa loputtomiiin. Mutta selvistä esimerkeistä huolimatta on meidän armaassa maassamme huomattavan paljon kansalaisia, jotka luulevat maanviljelyksen olevan kaikkein kannattavimpia elinkeinoja. Maataloustuottajia he lisäksi pitävät suurimpina nylkyreinä, mitä maa päällään kantaa, ja useasti kuulee joko suorasti tai peitellysti lausuttuja uhkauksia, jotta odottakaapas, maanjussit, kyllä sodan loputtua nostetaan leipävartaanne korkealle. — Olen tämänsortin puheita kuullut hyvinkin usein, ja — mikä ihmeellisintä — niitä lausuilevat myös järki-ihmisinä pidetyt henkilöt, joilla tosin on se vika tai puutos, etteivät tunne hitustakaan maataloutta. Moiset syytteet ovat kuitenkin virallisten hintojen valossa kerrassaan aiheettomia, ne ovat suorastaan naurettavia.

— — —

Mutta kaikilla asioilla on toinen puoli ja toinen puoli. — Kunnon maataloustuottajat, jotka kohtuushintaan myyvät tuotteitaan, joutuvat aiheettomasti tämänkaltaisten moitteiden kohteiksi. Tämä johtuu siitä, että niin mielellään tahdotaan yleistää koko ammattikuntaa koskeviksi joidenkin ahneiden nylkyrien tekemät synnit. Sillä valitettavasti on joka paikkakunnalla henkilöitä, jotka ilman pienintäkään omantunnonsoimausta käärivät rahaa kokoon toisten hädän kustannuksella. Kiskomalla esim. voikilosta 150-300 markkaa ja sianlihasta 100-150 markkaa kilolta, kuten on todettu aivan yleisesti tapahtuneen, tehdään mitä suurin karhunpalvelus kunnon maanviljelijöitä ja yleensä koko maatalousammattikuntaa kohtaan. On nimittäin muistettava, että samat kuluttajaväestöön kuuluvat, jotka houkutuksin ja makeillen pyytävät korkeaan ylihintaan ostaa salakaupassa maataloustuotteita, heti rauhan maailmaan palattua arvostelevat ankarasti juuri samoja henkilöitä, joilta hädässään muka vilpitöntä kiitollisuutta tuntien saivat suurella rahalla ostaa haluamiaan tarvikkeita. Tuo näennäinen kiitollisuus muuttuu aikanaan vihaksi, siitä on kyllä vielä tuoreessa muistissa esimerkkejä, ja viha kohdistuu koko maatalousväestöön. Että tästä on rahan palattua pelkkää vahinkoa muutenkin sorretulle ja ahdistetulle maatalousväelle, sen ymmärtää sanomattakin. Kuluttajaväestö sanoo kerran taas painavan sanansa tässä yhteiskunnassa, eikä pidä luulla, että se erikoisella lämmöllä muistelisi niitä, jotka nylkivät hädän hetkellä esim. 200 markkaa voikilosta.

Allepainettu on näistä asioista jutellut useasti monen rehdin maanviljelijän kanssa. Kaikki ovat luonnollisesti olleet syvästi harmissaan tarvikkeiden hinnoittelun epäoikeudenmukaisuudesta, mutta trokaamisen he samalla tuomitsevat jyrkästi. Nämä maataloustuottajat, joita sentään on valtaosa, saattavat kyllä auttaa mahdollisuuksiensa mukaan puutteessa olevia, ehkä ohi säännöstelymääräystenkin, mutta jos tämäkin luetaan synniksi, on se varmasti niitä pienimpiä, sillä he eivät kisko ylihintoja eivätkä siis halua rikastua toisten hädällä. He kamppailevat tämän vaikean ajan ylitse sisulla ja tarmolla, usein vielä heikolla kukkarolla, mutta säännöllisten olojen palattua he voivat puhtain tunnoin seistä niiden syytösten ristiaallokossa, mikä varmasti nousee ohi trokarien tahraamaa, mutta silti kunniakasta ja valtakuntamme kohtalonhetkellä erikoisen tärkeätä ammattikuntaa kohtaan.

Kun äskettäin eräälle jämerälle isäntämiehelle tarjottiin 800 markkaa perunahehdosta — vieläpä ostaja lupasi »mielihyvin» tuon hinnan maksaa — vastasi isäntämies näinikään:

»Joo, te maksatte kyllä »mielihyvin» tuon summan, mutta kerran te myös sydämen halusta haukutte Suomen maanviljelijät nylkyhintojen kiskomisesta. Ette kuitenkaan minua pääse koskaan kiskomisesta syyttämään.»

Sama mies myi kyllä perunoita tarvitsijoille, mutta hinta oli vain murto-osa edellä tarjotusta. Markoissa hän hävisi paljon, mutta uskon hänen sittenkin voittaneen. Ei vain omaksi, vaan koko maatalousväen hyödyksi.

Sivukulman Santeri

1. Tätä kirjoitusta ei alun perin ole varustettu otsikolla, vaan otsikko on annettu vasta kirjoitusta Wikiaineistoon tuotaessa.